Hovioikeus: Korjaustyöt ja vahingonkorvausvastuu asunto-osakeyhtiössä
6.7.2023• Uutiset
Helsingin hovioikeus 6.7.2023
Tuomio Nro 1090
Diaarinumero S 21/2211
Ratkaisu, johon on haettu muutosta Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus 27.8.2021 nro 3451
Asia Asunto-osakeyhtiöasia
Valittaja A
Vastapuolet
B
C
D
Kuultava Asunto-osakeyhtiö X
Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 4.9.2023.
Valitus
A on vaatinut, että
2.2 C ja D velvoitetaan korvaamaan yhteisvastuullisesti Asunto-osakeyhtiö X:lle (jäljempänä yhtiö) viivyttelyn vuoksi alapohjavaurioiden laajentumisesta ja pahenemisesta aiheutuneet lisäkustannukset 50.000 euroa;
2.3 C sekä D ja B velvoitetaan korvaamaan yhteisvastuullisesti yhtiölle 13.000 euroa urakoitsijalle kuuluneen homesiivouksen siirtämisestä yhtiön velvollisuudeksi;
2.4. C ja D velvoitetaan korvaamaan yhteisvastuullisesti yhtiölle viivyttelyn seurauksena vuosina 2008–2016 korjausrakentamisen kustannusten hintainflaatiosta johtunut korjauskustannusten hinnannousu 38.400 euroa;
3. C sekä D ja B velvoitetaan korvaamaan yhteisvastuullisesti yhtiölle korjauskustannusten ryöstäytymiseen puuttumatta jättämisestä yhtiölle aiheutuneet ylimääräiset kustannukset 20.000 euroa;
4. C velvoitetaan korvaamaan yhtiölle B ja C-asuntojen urakka-ajan ylityksestä reklamoinnin ja viivästyssakon perimisen laiminlyönnin vuoksi yhtiöltä saamatta jäänyt tulo 24.000 euroa;
5. C velvoitetaan korvaamaan yhtiölle 1.865,44 euroa sekä D ja B yhteisvastuullisesti 3.583,70 euroa B ja C-asunnoissa yhtiön osakkaiden omista töistä maksamina määrinä;
7. C sekä D ja B velvoitetaan korvaamaan yhteisvastuullisesti yhtiölle A-asunnon urakka-ajan ylityksestä reklamoinnin ja viivästyssakon perimisen laiminlyönnin vuoksi yhtiöltä saamatta jäänyt tulo 5.685 euroa;
9.1. C ja B velvoitetaan korvaamaan yhteisvastuullisesti yhtiölle A-asunnon ryömintätilan puhdistuksen aiheettomasti maksetuista tuntityölaskuista 11.575,59 euroa;
9.2. C ja B velvoitetaan korvaamaan yhteisvastuullisesti yhtiölle aiheettomasti maksetuista LVI-töiden laskuista 25.119,10 euroa ja sähkötöiden laskuista 3.910,75 euroa;
12.2. C ja D velvoitetaan korvaamaan yhteisvastuullisesti yhtiölle julkisivumaalausten huonon laadun ja liikaa laskutettujen työtuntien reklamoinnin laiminlyönnistä ja hyvitysvaatimuksen esittämättä jättämisestä yhtiölle aiheutunut taloudellinen vahinko 2.000 euroa;
12.4. C velvoitetaan korvaamaan yhtiölle salaojien korjaamisen ja uusimisen siirtämisestä aiheutuva lisävahinko 30.000 euroa; ja
12.5. C ja D velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan yhtiölle A-asunnon wc:n ikkunapuitteiden ja -tiivisteiden aikaisemmin suoritettujen puutteellisten ja virheellisten korjausten aiheuttamasta seinän rapautumisesta aiheutunut ja aiheutuva vahinko 5.000 euroa.
Lisäksi A on vaatinut ensisijaisesti, että hänet vapautetaan velvollisuudesta korvata C:n sekä D ja B:n asianosais- ja oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa. Toissijaisesti hän on vaatinut, että hänen korvausvelvollisuuttaan alennetaan. Lisäksi A on vaatinut, että hänet vapautetaan velvollisuudesta korvata C:lle sekä D ja B:lle oikeudenkäyntikuluina H:n todistajan palkkio 1.200 euroa.
Edelleen A on vaatinut, että C sekä D ja B velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan hänen asianosaiskulunsa käräjäoikeudessa 35.600 euroa, oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa 21.250 euroa ja hänelle myönnetyn oikeusavun omavastuuosuuden 6.564,11 euroa, kaikki määrät korkoineen 27.9.2021 lukien. Lisäksi A on vaatinut, että C sekä D ja B velvoitetaan korvaamaan hänelle hänen maksamansa todistajien palkkiot L:lle 312,16 euroa, K:lle 1.190,40 euroa ja R:lle 169,20 euroa korkolain mukaisine viivästyskorkoineen 27.9.2021 lukien.
Vielä A on vaatinut, että C sekä D ja B velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan hänen asianosaiskulunsa hovioikeudessa 2.910 eurolla ja hänelle myönnetyn oikeusavun omavastuuosuuden 2.277,88 euroa hovioikeudessa, molemmat määrät korkoineen.
Vaatimus 2.2
C ja D olivat viivytelleet A:n omistaman A-asunnon välttämättömän ja kiireellisen alapohjan korjaustyön toteuttamisessa, minkä seurauksena kosteusvauriot olivat laajentuneet.
A:n omistaman A-asunnon alapohjan korjaustarve oli selvinnyt vuonna 2008, jolloin A oli ensimmäisen kerran vaatinut yhtiöltä alapohjan vaurioiden korjaamista. A oli luovuttanut D:lle Scrutor Oy:n kosteusvaurioraportin viimeistään alkuvuonna 2009. C:llä ja D:llä oli ollut virheellinen käsitys kunnossapitovastuun jaosta.
Elokuussa ja joulukuussa 2011 pidetyissä yhtiökokouksissa ei ollut päätetty A-asunnon alapohjan korjaamisesta, vaikka korjaustarve oli ollut yhtiön tiedossa vuodesta 2008 lukien. A-asunnon korjaustoimenpiteet oli aloitettu B- ja C-asuntojen korjaamisen jälkeen vuodenvaihteessa 2015–2016, mihin mennessä alapohjan vauriot olivat laajentuneet.
A:n perustajaurakoitsijaa vastaan esittämä korvausvaatimus ei ollut estänyt yhtiötä ryhtymästä alapohjan korjaustoimenpiteisiin. C ja D olivat tienneet, että A oli vaatinut urakoitsijalta korjaustoimenpiteiden sijaan korvausta, eikä sillä, ettei A ollut informoinut oikeudenkäynnin vaiheista C:tä ja D:tä, ollut merkitystä. Yhtiön A:lle oikeudenkäyntiä varten antama valtakirja ei ollut vaikuttanut yhtiön kunnossapitovastuuseen.
Yhtiö oli ryhtynyt toimenpiteisiin isännöitsijän palkkaamiseksi vasta neljän vuoden kuluttua siitä, kun A oli ensimmäisen kerran esittänyt yhtiölle vaatimuksen alapohjavaurioiden korjaamisesta. Isännöitsijän valintaan kulunutta aikaa ei ollut voitu laskea yksin C:n ja D:n vastuulle.
Vaatimus perustui määrältään arvioon siitä, kuinka paljon enemmän korjattavaa tuli viivyttelyn vuoksi, ja kuinka paljon korjaaminen tuli sen seurauksena kalliimmaksi.
Väite siitä, että A ei ollut ryhtynyt asunto-osakeyhtiölain 4 luvun 4 §:n perusteella korjaustoimenpiteisiin yhtiön kustannuksella, on esitetty vasta hovioikeudessa.
Vaatimus 2.3
Homeettomaksi siivoaminen oli kuulunut urakoitsijalle, koska A-asunnon suojaustyöt olivat olleet puutteelliset. A-asuntoa ei ollut alipaineistettu, eikä ilmanvaihtokanavien venttiilejä ollut suojattu.
Yhtiön hallituksen muut jäsenet olivat luottaneet virheellisesti yksinomaan valvojan ilmoitukseen asianmukaisesta suojaamisesta. Yhtiö oli siirtänyt urakoitsijan vastuulle kuuluvan homeettomaksi siivouksen yhtiön vastuulle.
Vaatimus 2.4
Vaatimus perustui määrältään rakennuskustannusindeksin nousuun vuosina 2009–2016. Korjaustyöt tulivat viivyttelyn vuoksi maksamaan indeksimuutoksen verran enemmän.
Vaatimus ei ollut vanhentunut.
Vaatimus 3
Yhtiön alapohja- ja märkätilaremonteissa oli ollut kyse asunto-osakeyhtiölain 7 luvun 2 §:n 2 momentin mukaisista toimista. Yhtiössä ei ollut järjestetty yhtiökokousta, jossa olisi päätetty remonttien rahoituksesta ja osakkailta niiden johdosta perittävistä vastikkeista, tai hallituksen kokousta remonttien rahoituksesta.
A:n tiedossa ei ollut ollut, oliko urakoitsija antanut tarjousta tai laskelmaa muutosten vaikutuksesta urakkahintaan, eikä yhtiön hallitus tai yhtiökokous ollut hyväksynyt tarjousta tai laskelmaa. Talouden hallinta ja kustannusten seuranta ei ollut ollut mahdollista, koska yhtiökokous ei ollut päättänyt korjauskustannusten määrästä.
Valvojana toiminut H ei ollut hyväksynyt yhtään urakoitsijan laskua, eikä valvojan tehtäviin ollut kuulunut valvoa laskujen asianmukaisuutta suhteessa yhtiökokouksen rahoituspäätöksiin.
Vaatimus perustui määrältään A:n arvioon vahingon suuruudesta.
Vaatimus 4
Urakoitsija Saneerauskopla Oy oli arvioinut B ja C-asuntojen lisätöiden kestävän kolme viikkoa. Lisätöineen alapohjien ja saunaosastojen korjaustöiden oli määrä kestää yhteensä kuusi viikkoa. A:n tiedossa ei ollut, että urakoitsija olisi ilmoittanut urakkaohjelman mukaisesti arvioidun ja sovitun urakka-ajan pidennyksestä. Urakan viivästyminen ei ollut johtunut urakan laajentumisesta.
Urakoitsija ei ollut lopettanut toimintaansa syksyllä 2015. A oli vaatinut yhtiötä reklamoimaan urakoitsijaa viivästymisestä ja vaatimaan viivästyssakkoa.
Yhtiö ei ollut reklamoinut tai vaatinut viivästyssakkoa. Urakoitsijan työuupumuksella tai yhteydenottoihin vastaamatta jättämisellä ei ollut ollut merkitystä viivästyssakon perimiseen.
Yhtiö oli jättänyt maksamatta osan urakoitsijan laskuista, mutta tämä oli liittynyt ylilaskutukseen. Vaatimus perustui määrältään urakka-asiakirjoissa sovittuun viivästyssakon määrään.
Vaatimus 5
Yhtiö oli maksanut B ja C-asunnoissa tehdyistä, osakkaille kuuluneista töistä ja materiaaleista urakoitsija Saneerauskopla Oy:lle. Hallituksen jäsenet olivat hyväksyneet yhtiön maksettavaksi laskuja, jotka olivat kohdistuneet osakkaiden omiin töihin.
Valvoja H ei ollut tarkastanut laskuja.
Vaatimus 7
A-asunnon urakka-aika oli ylittynyt. Hallitus oli päättänyt reklamoida urakoitsijaa A-asunnon korjauksen viivästymisestä. Reklamaatiota ei ollut tehty, eikä viivästyssakkoa ollut peritty. A oli tarjoutunut itse huolehtimaan reklamoinnista ja viivästyssakon perinnästä aiheutuneista kustannuksista, mihin ei ollut suostuttu.
Urakoitsijan laskuja oli jätetty A-asunnon osalta maksamatta tekemättä jääneiden töiden vuoksi.
Vaatimus perustui määrältään urakka-asiakirjoissa sovittuun viivästyssakon määrään.
Maksamatta jätetystä määrästä voitiin käyttää 4.000 euroa vaatimuksen määrään kuittaamiseen.
Vaatimus 9.1
Urakoitsija oli laskuttanut yhtiötä ryömintätilan puhdistamisesta kahdella laskulla. Urakoitsijan oli tullut ottaa ainakin kannot huomioon tarjousta tehdessään. Lisätyöstä ei ollut sovittu urakkaohjelman mukaisesti, eikä laskuja olisi saanut tämän vuoksi maksaa.
Valvojana toiminut H ei ollut hyväksynyt laskuja. Huolellisesti toimiva hallitus olisi joka tapauksessa jättänyt laskut maksamatta, koska mahdollisesta lisätyöstä ei ollut sovittu.
Vaatimus 9.2
B ja C-asuntojen urakkamuodot oli muutettu tuntiveloitusperusteisista kokonaisurakoiksi, minkä vuoksi myös niiden urakkahintoihin oli tullut soveltaa urakkaohjelman kohtaa 2. Sen mukaan urakka oli A-rakennuksen osalta kokonaishintaurakka, johon sisältyvät kaikki rakennus- tai LVIS-töiden tekemisessä tarvittavat materiaalit, työt, työnjohto, laitteet, kalustot, velvoitteet ja toimenpiteet. Yhtiö oli maksanut LVI- ja sähkötöistä erikseen lisätyönä.
Lisätyöstä ei ollut sovittu urakkaohjelman mukaisesti, eikä laskuja olisi saanut tämän vuoksi maksaa. Sillä, olivatko alkuperäisen urakan mukaiset LVIS-työt olleet riittäviä, ei ollut merkitystä, koska urakkaohjelmassa sovittua menettelyä ei ollut noudatettu.
Valvojana toiminut H ei ollut hyväksynyt laskuja. Huolellisesti toimiva hallitus olisi joka tapauksessa jättänyt laskut maksamatta, koska mahdollisesta lisätyöstä ei ollut sovittu.
Putkien mahdollisella säännösten vastaisuudella ei ollut merkitystä, koska korjaustyöselityksessä oli määrätty uusien vesi- ja viemäriputkien materiaali.
Vaatimus 12.2
Yhtiön julkisivujen maalaustyön suorittanut urakoitsija oli laskuttanut yhtiötä tekemättömistä työtunneista. Urakoitsijan laskussa ei ollut erittelyä laskutetuista työtunneista.
Yhtiö ei ollut reklamoitunut urakoitsijaa tai pyytänyt urakoitsijalta tuntilistoja A:n pyynnöistä ja selvityksestä huolimatta. Huolellisesti toimiva hallitus ei olisi maksanut laskua ilman erittelyä.
A ei ollut saanut urakoitsijalta selvitystä tuntilaskutuksesta, eikä hän ollut sellaista hyväksynyt.
Vaatimus 12.4
Salaojien korjaustarve oli ollut riidaton.
Yhtiö oli pyytänyt tarjoukset kaikkien salaojien korjauksesta. Salaojia ei kuitenkaan ollut korjattu, eikä yhtiössä ollut järjestetty yhtiökokousta, jossa olisi päätetty välttämättömän salaojaremontin siirtämisestä.
Yhtiö oli saanut suuruusluokaltaan 100.000 euron tarjouksen salaojien korjaamisesta. Yhtiö oli nyt ryhtynyt toimenpiteisiin salaojien korjaamiseksi, ja hinnaksi tuli noin 130.000 euroa.
Vaatimus ei ollut vanhentunut.
Vaatimus 12.5
A-asunnon WC:n ikkunapuitteiden raosta valunut vesi oli aiheuttanut ikkunan pielilaudoissa lahovaurioita. Talvella 2014 ikkunaa oli korjattu maalaamalla lahonneet pielilaudat. Kesällä 2014 pielilautojen lahovauriot oli maalattu uudelleen, ja rako oli täytetty korjaamatta kuitenkaan alkuperäistä rakennusvirhettä.
Vaurio oli pahentunut korjausten jälkeen. C ja D eivät olleet suostuneet kuntoarvioraportin toimenpidelistauksen mukaisesti rakennusvirheen ja siitä aiheutuneen vaurion asianmukaiseen korjaamiseen.
Vastaus
C, D ja B ovat vaatineet, että valitus hylätään ja että A velvoitetaan korvaamaan heille aiheutuneet asianosais- ja oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa yhteensä 50.360,51 eurolla korkoineen.
Käräjäoikeuden tuomio oli oikea. C, D ja B olivat toimineet huolellisesti ja pyrkineet edistämään yhtiön etua kaikissa ratkaisuissaan. A ei ollut osoittanut, että yhtiölle oli aiheutunut korvattavaa vahinkoa.
Vaatimus 2.2
A:n asunnossa ei ollut ollut sellaista virhettä, joka olisi pahentunut C:stä ja D:stä johtuneesta syystä. C ja D eivät olleet viivytelleet korjaustoimenpiteistä päättämisen ja niiden suorittamisen suhteen. He eivät olleet kieltäytyneet korjaustoimenpiteiden tekemisestä ja tutkimisesta. A ei ollut ryhtynyt asunto-osakeyhtiölain 4 luvun 4 §:n perusteella korjaustoimenpiteisiin yhtiön kustannuksella, mihin hänellä olisi ollut ensisijainen oikeus, jos yhtiö olisi kieltäytynyt korjaustoimenpiteistä.
Yhtiö ei ollut kannattanut kanteen nostoa perustajaurakoitsijaa vastaan, koska se oli ollut oikeudellisesti epävarma. Yhtiö oli antanut A:lle valtakirjan oikeudenkäyntiä varten, eikä A oikeudenkäynnin kestäessä ollut esittänyt yhtiölle vaatimuksia, tai ilmoittanut oikeudenkäynnin edistymisestä muullakaan tapaa.
Oikeudenkäynnin päättymisen jälkeen vuonna 2011 A oli vaatinut yhtiöltä A-asunnossa ilmenneiden virheiden korjaamista. Asia oli otettu viipymättä käsittelyyn, ja elokuussa 2011 järjestetyssä ylimääräisessä yhtiökokouksessa oli päätetty selvittää virheet ensin koko yhtiössä teettämällä kaikkiin asuntoihin kuntotarkastus. Yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti A oli huolehtinut kuntotarkastuksen kilpailuttamisesta, mutta hän oli saanut ainoastaan yhden tarjouksen, minkä vuoksi sitä ei ollut voitu hyväksyä varsinaisessa yhtiökokouksessa joulukuussa 2011. A oli moittinut varsinaisen yhtiökokouksen päätöstä kuntotarkastuksen talokohtaisesta maksamisesta, mikä oli viivästyttänyt päätettyjen tutkimusten ja korjaustöiden suunnittelemista. A:n saama tarjous oli hyväksytty seuraavassa yhtiökokouksessa toukokuussa 2012, jolloin tarjous oli jo vanhentunut. Tässä vaiheessa yhtiökokouksesta, jossa oli päätetty kuntotarkastusten tekemisestä, oli kulunut A:n viivyttelyn vuoksi jo melkein vuosi. Hallituksen kokouksessa elokuussa 2012 oli päätetty isännöitsijän palkkaamisesta muun muassa korjausprojektin hoitamiseksi, mutta isännöitsijän valinta oli viivästynyt melkein vuodella A:n vastuulla olevien seikkojen vuoksi. Isännöitsijän valinnan viivästyminen oli vaikuttanut myös alapohjaremontin edistämiseen.
Urakan suunnittelijana toiminut Suomen Rakennusasiantuntijat Oy ja urakoitsijana toiminut Saneerauskopla Oy olivat arvioineet, että B ja C-asunnot oli ollut järkevintä korjata ensin. Järjestyksen valintaan oli vaikuttanut myös se, että A oli ilmoittanut vaativansa vähintään kolme kuukautta aikaa asuntonsa tyhjentämiseen ennen remontin aloitusta, minkä seurauksena korjausten aloittaminen A-asunnosta olisi merkittävästi viivästynyt. Korjaustoimenpiteiden aloittamisen jälkeen B ja C-asunnoista oli löytynyt laajoja kosteusvaurioita, minkä vuoksi urakka oli laajentunut töiden uudelleensuunnittelun ja suorittamisen sekä aikataulun osalta. Korjaustyöt olivat olleet akuutteja, koska C-asunnossa oli ilmennyt myös vesivahinko.
Vaatimus 2.3
C sekä D ja B eivät olleet toimineet huolimattomasti, eikä mitään vahinkoa ollut aiheutunut.
Hallituksella ei ollut ollut perustetta vaatia urakoitsijaa suorittamaan homesiivousta, koska kohteen valvojan mukaan purkuja suojaustöissä ei ollut havaittu puutteita. Urakoitsijan ja valvojan mukaan purkuja suojaustyöt oli suoritettu asianmukaisesti. Valvojan tehtävänä oli ollut valvoa, että suojaus oli riittävä. C sekä D ja B olivat voineet luottaa valvojan ilmoitukseen suojauksen asianmukaisuudesta.
Vaatimus 2.4
C ja D eivät olleet viivytelleet korjaustoimissa, eikä korvattavaa vahinkoa ollut aiheutunut.
Vaatimus oli vanhentunut.
Vaatimus 3
C sekä D ja B eivät olleet laiminlyöneet alapohjakorjaushankkeen kustannusten seurantaa. Yhtiölle ei ollut aiheutunut vahinkoa. Kustannukset olivat kasvaneet alkuperäisestä, koska alapohjan korjaustöiden alettua B ja C-asunnoissa oli havaittu laajoja vaurioita.
Yhtiössä oli pidetty sekä yhtiökokous että hallituksen kokouksia, joissa oli käyty läpi kustannuksia, lisä- ja muutostöitä ja niiden rahoittamista.
Suuri osa töistä oli jouduttu tekemään tuntityölaskutuksena, koska kukaan ei ollut osannut arvioida tehtävien toimenpiteiden määrää, minkä vuoksi ei ollut ollut mahdollista päättää tietystä kustannusten määrästä.
Hallitus oli hyväksynyt uuden urakkasopimuksen B ja C-asuntojen lattiarakenteiden osalta ja oli päättänyt pyytää Suomen Rakennusasiantuntijat Oy:ltä tarjouksen kylpyhuoneiden korjauksen suunnittelusta ja Saneerauskopla Oy:ltä tarkemman arvion kylpyhuoneen saneerauksesta. Hallitus oli päättänyt hyväksyä lisätyöt. Kaikki yhtiössä olivat tienneet, että alkuperäinen budjetti tuli muuttumaan merkittävästi. Kustannuksia oli tullut muun muassa suunnittelusta, urakkaan kuulumattomista tuntitöistä, LVI-töistä, sähkötöistä ja viranomaismaksuista sekä valvonnasta. B oli lähettänyt säännöllisesti osakkaille väliaikatietoja ja yhteenvetoja.
Kun kylpyhuoneiden kustannukset olivat ylittäneet urakoitsijan antaman arvion, hallitus oli kiistänyt ylittyvät kustannukset ja lopettanut laskujen maksamisen.
Vaatimus 4
Urakka oli laajentunut, eikä korjausten laajentumista ollut voitu ennakoida suunnitelmavaiheessa ja tarjousta ja aikatauluarviota annettaessa. B ja C-asunnoissa alapohjan vaurioiden oli arvioitu alun perin olevan vain paikallisia, minkä vuoksi niiden korjaamisessa ei ollut pitänyt kestää kauan, eikä niiden kustannusten pitänyt olla merkittäviä. Urakka kuitenkin hidastui, koska B ja C-asunnoissa oli havaittu kosteusvaurioita, ja kylpyhuoneiden kosteuseristeet oli tehty alun perin väärin. Lisäksi C-asunnon keittiön alta oli löytynyt uretaania, ja lämminvesivaraaja oli ollut väärässä paikassa. Rakenteiden muuttaminen oli vaatinut rakennusluvan. Kaikki nämä oli korjattava hyvän rakennustavan mukaisesti. Näistä syistä urakoitsija oli ilmoittanut korjaustöiden valmistumisen viivästymisestä.
Yhtiö oli reklamoinut urakoitsijaa, ja urakoitsijan laskuja oli jätetty maksamatta yhteensä 33.477 euroa.
Urakoitsijan ilmoituksen mukaan urakka oli viivästynyt A:sta johtuneista syistä. Urakoitsijayhtiön toiminta oli käytännössä loppunut, eikä urakoitsija ollut vastannut yhteydenottoihin.
Viivästyssakon vaatimiselle ei ollut ollut perusteita, eikä viivästyssakkoa olisi käytännössä saatu perittyä urakoitsijalta sen lopetettua toimintansa. Urakoitsijan laskua ei ollut maksettu kokonaisuudessaan, mikä oli kuitannut väitettyä viivästymistä.
Vaatimus 5
C sekä D ja B olivat vastanneet asunnoissa tehtyjen ylimääräisten töiden kustannuksista itse, eikä niistä ollut laskutettu yhtiötä.
B-asunnon uusi portaikko oli teetetty eri yrityksellä kuin yhtiön vauriotyöt. B-asunnon osakkaat D ja B olivat maksaneet aiheutuneet kustannukset. He olivat maksaneet myös B-talon puukiukaan, joka oli jouduttu uusimaan alapohjan ja kylpyhuoneen korjaustöiden vuoksi.
C-asunnon irtaimistoa oli jouduttu kiireellisesti tyhjentämään ja siirtämään pihalla olleeseen konttiin kylpyhuoneessa havaitun kosteusvaurion vuoksi. Saunarahista ei ollut laskutettu yhtiötä.
Vaatimus 7
Yhtiö oli reklamoinut urakoitsijaa. A-asunnon kosteiden tilojen urakoitsija Vallikallion Laatoitus Oy oli ilmoittanut C:lle remontin hidastumisen johtuneen A:sta; muun muassa tämän vastuulla olleiden materiaalien viivästymisestä ja A:n jatkuvista vaatimuksista ja työn häirinnästä. Korjaustöitä ja niiden aikataulua oli ollut vaikeaa seurata, koska rakennuksista oli paljastunut laajoja vaurioita, jotka jouduttiin yhtiön kustannuksella korjaamaan ja jotka eivät olleet kuuluneet urakkaan.
Urakoitsija ei ollut vastannut yhteydenottoihin, ja urakoitsijan entiseltä työntekijältä saatujen tietojen mukaan urakoitsijalla ei ollut enää toimintaa. Urakoitsijalle oli ilmoitettu lukuisia kertoja viivästyksestä ja siltä oli pyydetty selvitystä aikataulusta. A-asunnon osalta urakoitsijan laskusta oli jätetty maksamatta 19.000 euroa.
Reklamointi ja viivästyssakon vaatiminen olisi aiheuttanut yhtiölle ainoastaan turhia kustannuksia, koska korvauksia ei olisi todennäköisesti saatu. Reklamaatiota oli käsitelty hallituksessa ja yhtiön juristi oli hoitanut asiaa toimeksiantona, eivätkä C sekä D ja B olleet toimineet huolimattomasti. Urakoitsijalle oli lopulta jätetty enemmän laskuja maksamatta kuin mitä sen olisi tullut maksaa yhtiölle. Yhtiölle ei ollut aiheutunut vahinkoa.
Vaatimus 9.1
A-asunnon ryömintätilan puhdistusta koskevat työt eivät olleet kuuluneet urakkaan. Alkuperäiseen urakkaan oli sisältynyt A-asunnon osalta Suomen Rakennusasiantuntijat Oy:n korjaustyöselityksen mukaan maamassojen poistaminen ainoastaan 100 mm:iin asti. Alapohjasta oli löytynyt muun muassa betonia ja isoja kantoja, joiden raivaaminen oli vaatinut lisätyötä ja maata oli jouduttu poistamaan noin 1,5 metrin syvyyteen saakka. Urakkasopimusta tehtäessä ei ollut osattu arvioida alapohjasta löytyvän jätteen määrää.
Valvoja H oli ilmoittanut hallitukselle, ettei ryömintätilan puhdistusta koskevat työt olleet voineet kuulua urakkaan, ja niitä koskevat laskut oli maksettava erikseen.
C ja B eivät olleet aiheuttaneet vahinkoa yhtiölle.
Vaatimus 9.2
Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti korjaukset B ja C-asunnoissa oli tarkoitus tehdä pääosin alapohjatilassa ilman, että sisätiloissa olisi tarvinnut purkaa mitään. Kosteusvaurioiden löytymisen jälkeen koko rakennusten alapohja oli avattu ja kylpyhuoneet purettu ja rakennettu uudelleen, minkä vuoksi alun perin suunnitellut LVIS-työt eivät olleet riittäviä, vaan myös kaikki LVIS-työt oli jouduttu tekemään rakennuksiin uudelleen. Lisäksi lämminvesivaraajan paikkaa oli jouduttu vaihtamaan ja oli havaittu, ettei putkien materiaali ollut säännösten mukainen, eikä sitä ollut saanut enää käyttää. Putket oli uusittu kokonaisuudessaan, mikä ei ollut kuulunut alkuperäiseen suunnitelmaan.
Valvoja H oli hyväksynyt laskut, ja hän oli ilmoittanut, etteivät LVIS-työt olleet kuuluneet urakkaan, ja niitä koskevat laskut oli maksettava erikseen.
Vaatimus 12.2
Kyseessä oli ollut yhtiön kunnossapitovastuulle kuulunut peruskunnossapitotyö, jonka toteutuksesta ei ollut löytynyt reklamoitavaa. Maalauksen laatu oli ollut erinomainen, ja työn lopullinen laskutus oli ollut varsin maltillinen. A oli reklamoinut lähes kaikista yhtiön ulkopuolisilla teettämistä töistä.
Isännöitsijä oli yrittänyt saada tarjouksia maalausurakasta, mutta hän ei ollut saanut niitä Espoon alueelta. C oli saanut tuttavaltaan pääkaupunkiseudun hintatasoa edullisemman tarjouksen, jonka yhtiö oli hyväksynyt. Työntekijä oli asunut remontin ajan C:n luona, jolloin yhtiö oli säästynyt matkakustannuksilta. Yhtiölle ei ollut aiheutunut vahinkoa.
Urakoitsija oli jälkeenpäin toimittanut A:lle tämän pyynnöstä selvityksen tuntilaskutuksesta, ja urakoitsija oli ilmoittanut C:lle A:n hyväksyneen selvityksen.
Vaatimus 12.4
C ei ollut kieltänyt salaojaremontin tekemistä. Salaojien korjaustarve oli ollut yhtiön PTS-suunnitelmassa, mutta niiden korjaaminen ei ollut ollut asiantuntijoiden mukaan akuuttia.
A ei ollut esittänyt salaojien korjausta yhtiölle.
Alapohjaremontin yhteydessä salaojien toimintaa oli tutkittu ja remontin aikana alapohja oli pysynyt kuivana. Alapohjaan oli asennettu absorptiokuivain. Lisäksi kosteutta oli seurattu antureiden kautta. Alapohjan kuivaimet olivat toimineet. C oli toiminut huolellisesti, eikä yhtiölle ollut syntynyt vahinkoa.
Vaatimus oli vanhentunut.
Vaatimus 12.5
C ja D eivät olleet kieltäytyneet korjaustoimenpiteiden tekemisestä. Korjaustoimenpiteitä oli tehty useita kertoja, mutta A oli ollut tyytymätön lähes kaikkeen hänen rakennuksessaan suoritettuun korjaustyöhön.
A ei ollut esittänyt yhtiölle korjaustoimenpiteiden suorittamista.
C ja D eivät olleet toimineet huolimattomasti, eikä yhtiölle ollut aiheutunut vahinkoa.
- - -
Hovioikeuden ratkaisu
Perustelut
Säädöspohja
Asunto-osakeyhtiölain 1 luvun 11 §:n 1 momentin mukaan yhtiön hallituksen ja isännöitsijän on huolellisesti toimien edistettävä yhtiön etua.
Hallituksen esityksen mukaan määritelmä on kaksiosainen. Se sisältää ensiksi velvollisuuden toimia huolellisesti ja toiseksi velvollisuuden toimia yhtiön edun mukaisesti. Jälkimmäinen sisältää niin sanotun lojaliteettivelvollisuuden suhteessa yhtiöön ja sen kaikkiin osakkeenomistajiin. Myös huolellisuus- ja lojaliteettivelvollisuuden noudattamista arvioitaessa lähtökohtana on sellainen yhtiön osakkeiden omistajien yhteinen etu, joka ei perustu osakkeiden senhetkisten omistajien henkilökohtaisiin tarpeisiin. (HE 24/2009 vp s. 56.)
Johdon huolellisuusvelvollisuudella on merkitystä erityisesti johdon jäsenen vahingonkorvausvastuun arvioinnissa. Huolellisuuden ja yhtiön edun mukaisuuden arvioinnissa kiinnitetään huomiota johdon tehtäviin, joista säädetään 7 luvussa, sekä erityisesti tämän luvun 2 ja 5 §:ssä tarkoitettuun yhtiön tarkoitukseen ja toimintaan. Huolellisuusvelvollisuuden vastaisena voidaan pitää myös sitä, että jokin toimi jätetään kokonaan tekemättä. (HE 24/2009 vp s. 56.)
Riittävänä huolellisuutena voidaan yleensä pitää sitä, että ratkaisun taustaksi on hankittu tilanteen edellyttämä asianmukainen tieto, sen perusteella on tehty johdonmukainen päätös tai muu toimi eivätkä päätöksen tai muun toimen tekoon ole vaikuttaneet johdon jäsenten eturistiriidat (HE 24/2009 vp s. 57).
Toimiminen yhtiön edun mukaisesti merkitsee yhtiön johdolle asetettua lojaliteettivelvollisuutta yhtiötä ja viimekädessä kaikkia osakkeenomistajia kohtaan. Yhtiön edun mukaan toimiminen sisältää luonnollisesti toimimisen yhtiön tarkoituksen mukaisesti. Toimiminen pelkästään tietyn omistajan tai omistajaryhmän välittömien etujen mukaisesti ei ole sallittua. (HE 24/2009 vp s. 57.)
Asunto-osakeyhtiössä ei esimerkiksi yleensä edellytetä jatkuvaa seurantaa ja arviointia sen suhteen, milloin on yhtiön kannalta otollisinta suorittaa kunnossapitotoimi ottaen huomioon rahoitus- ja rakennuskustannusten kehitys ja rakennuspalveluiden saatavuus (HE 24/2009 vp s. 57 ja 273).
Asunto-osakeyhtiölain 7 luvun 2 §:n 1 momentin hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta sekä kiinteistön ja rakennusten pidon ja muun toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallitus vastaa siitä, että yhtiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Pykälän 2 momentin mukaan hallitus tarvitsee yhtiökokouksen päätöksen toimiin, jotka 1) yhtiön koko ja toiminta huomioon ottaen ovat epätavallisia tai laajakantoisia; 2) vaikuttavat olennaisesti osakkeenomistajan hallinnassa olevan osakehuoneiston käyttämiseen; taikka 3) vaikuttavat olennaisesti osakkeenomistajan velvollisuuteen maksaa yhtiövastiketta tai muihin osakkeenomistajan hallinnassa olevan osakehuoneiston käyttämisestä aiheutuviin kustannuksiin.
Sanotun lain 24 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan hallituksen jäsenen ja isännöitsijän on korvattava vahinko, jonka hän on tehtävässään 1 luvun 11 §:ssä säädetyn huolellisuusvelvoitteen vastaisesti tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttanut yhtiölle. Pykälän 3 momentin mukaan jos vahinko on aiheutettu rikkomalla tätä lakia muulla tavalla kuin pelkästään rikkomalla 1 luvun säännöksiä toiminnan keskeisistä periaatteista tai jos vahinko on aiheutettu rikkomalla yhtiöjärjestyksen määräystä, vahinko katsotaan aiheutetuksi huolimattomuudesta, jollei menettelystä vastuussa oleva osoita menetelleensä huolellisesti.
Hallituksen esityksessä on todettu, että korvausvastuun perustavasta tuottamuksellisesta menettelystä ei kuitenkaan ole kysymys esimerkiksi tilanteissa, joissa yhtiön johdon tekemät olosuhteisiin nähden asianmukaiseen harkintaan ja selvitykseen perustuvat päätökset jälkikäteen osoittautuvat yhtiön kannalta taloudellisesti epäonnistuneiksi (HE 24/2009 vp s. 272).
Asunto-osakeyhtiön johtoon kuuluville asetettavat vaatimukset ovat hallinnon järjestämistä koskevien yhtiöoikeuden yleisten periaatteiden soveltamisen seurauksena käytännössä lievemmät kuin mitä pidetään lähtökohtana sellaisessa liiketoimintaa harjoittavassa osakeyhtiössä, jossa omistus ja johto ovat eriytyneet. Liiketoimintaa harjoittavista osakeyhtiöistä poiketen asunto-osakeyhtiöissä on tavanomaista, että kaikki hallintopalvelut ostetaan ulkopuolisilta tahoilta eikä yhtiö voi taloudellisten rajoitteidensa takia edellyttää johtoon kuuluvilta suurta ajankäytöllistä panosta tai nimenomaista ammatillista osaamista. Tämä vaikuttaa johdon jäsenille asetetun huolellisuusvaatimuksen arviointiin vahingonkorvausvastuun syntymisen osalta. Vastuuta ei synny, jos johtoon kuuluva on toiminut normaaliin asunto-osakeyhtiöiden hallinnointitapaan verrattuna huolellisesti. Myös yksittäisten johdon jäsenten henkilökohtaisen osaamisen tasolla on merkitystä arvioitaessa vahingonkorvausvastuun syntymistä ja jakautumista johdon jäsenten välillä. Jos hallituksen jäsenet ovat tavanomaiseen tapaan maallikoita ja isännöitsijä asunto-osakeyhtiöiden asioihin perehtynyt ammattilainen, kykenee isännöitsijä arvioimaan esimerkiksi jatkuvaa kunnossapitotarvetta hallituksen maallikkojäseniä paremmin, mikä luonnollisesti vaikuttaa eri tahojen vahingonkorvausvastuuseen. (HE 24/2009 vp s. 272.)
Olettamasäännön soveltaminen ei käytännössä tiukenna yhtiön johdon vastuuta, koska olettaman soveltamiseen johtavasta normin rikkomisesta voi olla esimerkiksi kunnossapitovastuun osalta kysymys vain, jos kunnossapidon järjestämistä koskevat vaatimukset perustuvat johdon tehtäviin kuuluvaan yhtiöjärjestykseen, yhtiön päätöksiin, viranomaisnormeihin tai sellaiseen vastaavissa yhtiöissä yleisesti noudatettuun, vakiintuneeseen sekä riittävän yksiselitteiseen käytäntöön, jota osakkeenomistajat voivat olettaa noudatettavan ilman yhtiön nimenomaista päätöstäkin. Olettamasääntöä ei siten sovellettaisi pelkästään sillä perusteella, että jälkikäteen arvioituna vahinko olisi voitu välttää kunnossapitotoimella. (HE 24/2009 vp s. 275.)
Vanhentuminen
Vahingonkorvauksen vanhentumista koskeva pääsääntö on ilmaistu asunto-osakeyhtiölain 24 luvun 10 §:n 1 momentissa. Jos kannetta ajetaan 1–3, 5 tai 6 §:n nojalla ja se perustuu muuhun kuin rangaistavaan tekoon, kanne on nostettava kolmen vuoden kuluessa siitä, kun vahingonkärsijä on saanut tietää tai hänen olisi pitänyt tietää vahingosta ja siitä vastuussa ole-
vasta. Vahingonkorvausvelan vanhentuminen on katkaistava noudattaen velan vanhentumisesta annettua lakia. Erityisestä kanneoikeuden vanhentumisajasta on säädetty 2 momentissa, jonka 1 kohdan mukaan 1 momentissa säädetystä huolimatta kanne on kuitenkin nostettava hallituksen jäsentä, isännöitsijää tai yhtiötä vastaan viimeistään viiden vuoden kuluessa sen tilikauden päättymisestä, jona kanteen perusteena oleva päätös tehtiin taikka kanteen perusteena olevaan toimenpiteeseen ryhdyttiin tai toimenpide laiminlyötiin.
Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että vahingon aiheuttaneen toimenpiteen, päätöksen tai laiminlyönnin tekohetki on yleensä se ajankohta, jolloin vahingon aiheuttava teko on tullut lopulliseksi. Laiminlyönnin osalta tämän on katsottu tarkoittavan, että vanhentuminen alkaa kulua siitä ajankohdasta, kun laiminlyönnillä ei ole enää merkitystä vahingon syntymiselle tai sen määrälle. Laiminlyönnin osalta vanhenemisen alkuhetkenä voidaan pitää myös ajankohtaa, jolloin teko olisi viimeistään tullut tehdä (Vahtera, Veikko: Vahingonkorvaus asunto-osakeyhtiössä, 2017, s. 502.)
Vaatimus 2.4 perustuu väitteeseen, että C ja D olivat hallituksen jäseninä viivytelleet ryhtyä korjaustoimenpiteisiin, jotka yhtiön olisi tullut toteuttaa vuonna 2008. Viivyttely oli väitetysti jatkunut vuoden 2015 loppuun asti, jolloin korjaustoimenpiteisiin oli ryhdytty, ja johon asti vahinkoa oli aiheutunut. Kyse oli A:n mukaan jatkuvasta laiminlyönnistä, joka oli kestäessään aiheuttanut vahinkoa.
Hovioikeus katsoo, että vaatimuskohdassa 2.4 asunto-osakeyhtiölain 24 luvun 10 §:n 1 momentin mukainen kanneoikeuden vanhentumisaika on alkanut siitä, kun C:n ja D:n väitetty laiminlyönti oli päättynyt. Vaatimuksen perusteena olevan vahingon on katsottava tulleen yhtiön ja A:n tietoon, kun korjaustoimenpiteisiin oli ryhdytty. Asunto-osakeyhtiölain 24 luvun 10 §:n 1 momentin yleinen kanneaika on alkanut edellä mainitusta ajankohdasta. Kanne oli nostettu 29.6.2018. Edellä mainituin perustein hovioikeus katsoo, ettei vaatimus 2.4 ole miltään osin vanhentunut.
Vaatimus 12.2 perustuu väitteeseen, että C ja D olisivat hallituksen jäseninä menetelleet huolimattomasti maksaessaan yhtiön julkisivujen maalaustyölaskun. Rakennuspalvelu Talonpoika Oy:n laskun päiväys on ollut 6.7.2014 ja eräpäivä 13.7.2014. A oli 14.7.2014 esittänyt C:lle, D:lle ja yhtiön muille osakkaille huomionsa urakoitsijan laskusta ja työn laadusta. Vaatimuksen perusteena olevan vahingon on katsottava tulleen yhtiön ja A:n tietoon heinäkuussa 2014.
Vaatimus 12.2 on asunto-osakeyhtiölain 24 luvun 10 §:n 1 momentin nojalla vanhentunut.
Vaatimus 2.2 ja 2.4
Kysymyksenasettelu
Sekä vaatimuskohdan 2.2 että vaatimuskohdan 2.4 menestyminen edellyttää sen osoittamista, että C ja D olivat viivytelleet yhtiön korjaushankkeen toteuttamisessa.
Vaatimuksessa 2.2 on kysymys siitä, olivatko C ja D hallituksen jäseninä viivytelleet A-asunnon alapohjan korjaustyön toteuttamisessa korvausvastuun perustavalla tavalla. Vaatimus perustuu väitteeseen, että C ja D olivat viivytelleet A-asunnon alapohjan korjauksissa vuodesta 2008 syksyyn 2015, jolloin korjaustoimenpiteisiin oli ryhdytty.
Vaatimus 2.4 perustuu väitteeseen, että C ja D olivat viivytelleet A-asunnon lisäksi myös B ja C-asuntojen korjauksissa, mistä yhtiölle olisi aiheutunut vahinkoa korjauskustannusten hinnannousuna. A:n mukaan yhtiön alapohja- ja märkätilakorjaukset olisivat vuonna 2008 toteutettuina tulleet maksamaan rakennuskustannusindeksin nousun verran vähemmän kuin vuosina 2015–2016.
Näytön arviointi ja johtopäätökset
A:n silloinen asiamies oli osoittanut yhtiölle heinäkuussa 2008 kirjeen, jossa A oli esittänyt yhtiölle pyynnön A-asunnon korjaamiseksi. Tästä ajankohdasta alkaen yhtiön johdon on katsottava olleen tietoinen A-asunnon vaurioista. A oli teettänyt marraskuussa 2008 asunnossaan kosteusvauriokatselmuksen, mutta A:n oman kertomuksen ohella ei ole esitetty muuta näyttöä siitä, että hän olisi toimittanut Scrutor Oy:n siitä laatiman raportin yhtiölle tiedoksi tammikuussa 2009. D ja C ovat kertoneet, etteivät he olleet saaneet raporttia haltuunsa tuolloin, vaan vasta vuonna 2011 ja 2012. Asiassa on jäänyt näyttämättä, että A olisi toimittanut katselmusraportin yhtiölle tiedoksi tammikuussa 2009.
A oli ottanut oikeudenkäynnin Nokat Oy:tä vastaan hoidettavakseen. C on kertonut käsittäneensä, että A oli vaatinut Nokat Oy:ltä korvausta alapohjan korjaamisesta. A ei ollut kertonut oikeudenkäyntiin liittyneistä seikoista yhtiölle eikä ollut sen vireillä ollessa vaatinut alapohjan korjaamista. Myös A on kertonut, ettei hän oikeudenkäynnin kestäessä ollut muistuttanut yhtiötä sen korjausvastuusta. Hän oli esittänyt vaatimuksen korjaustoimenpiteistä uudelleen vasta oikeudenkäynnin päätyttyä kesällä 2011.
C on kertonut olleensa huolissaan ajan kulumisesta A:n ja Nokat Oy:n välisen oikeudenkäynnin kestäessä ja yhtiön kysyneen neuvoa lakimieheltä, mikä sinänsä osaltaan osoittaa huolellisuutta. Ottaen kuitenkin huomioon yhtiön tietoisuus siitä, että A oli esittänyt Nokat Oy:tä kohtaan vain rahallisia vaatimuksia, yhtiön johdon olisi ollut perusteltua ryhtyä käsittelemään A-asunnon alapohjan kuntoa ja korjaustarvetta jo oikeudenkäynnin kestäessä. Toisaalta hallituksessa itsekin ollut A oli oikeudenkäynnin aikana jättäytynyt yhtiön suuntaan asiassa passiiviseksi niin hallituksen jäsenen kuin osakkaankin asemassa siitä huolimatta, että hänellä itsellään oli ollut kattavimmat tiedot vaurioista ja oikeudenkäynnin etenemisestä. A:n passiivisuuden voidaan katsoa olleen omiaan luomaan yhtiön johdossa käsityksen, etteivät vauriot tuona ajankohtana edellyttäneet yhtiön toimenpiteitä. Nämä seikat huomioiden hovioikeus katsoo, että muu hallitus ei ollut menetellyt huolimattomasti, vaikka korjaustoimenpiteisiin ei ollut ryhdytty oikeudenkäynnin aikana.
Elokuussa 2011 järjestetyssä ylimääräisessä yhtiökokouksessa oli päätetty kuntokartoituksen teettämisestä kaikkiin asuntoihin. Yhtiökokouksen ja hallituksen pöytäkirjoista ajalta 18.8.2011-29.5.2012 ilmenee, että kuntokartoituksen kilpailutus oli edennyt hitaasti. Kuntokartoituksen kilpailutus oli kuitenkin annettu hallituksessa A:n tehtäväksi, eikä asiassa ole muutenkaan näytetty, että kuntokartoitusprosessin hidas edistyminen olisi johtunut C:stä ja D:stä. Yhtiön hallituksella oli ollut lojaliteettivelvollisuus suhteessa yhtiöön ja sen kaikkiin osakkeenomistajiin, ja päätöksenteossa hallituksen oli tullut arvioida yhtiön osakkaiden yhteistä etua. Hovioikeus katsoo, että yhtiön edun mukaista oli ollut arvioida yhtiön kuntoa laajemmin ja teettää kuntokartoitus myös B ja C-asunnoissa. Kuntokartoitusraportti on ollut hyödynnettävissä lisäksi kunnossapitosuunnitelman laadinnassa. Hallituksen toimenpiteet korjaushankkeen edistämiseksi ovat olleet perusteltuja.
C sekä D ja B ovat kertoneet samansuuntaisesti yhtiön päätöksestä palkata isännöitsijä. Myös isännöitsijän valintaprosessi oli edennyt hitaasti, mutta tämänkään ei ole näytetty johtuneen C:n ja D:n menettelystä.
Talokeskuksen kuntokartoitus ei ollut sisältänyt alapohjan tutkimusta. C on kertonut olleensa siinä käsityksessä, että kuntokartoituksen osana oli tilattu alapohjan tutkimus, ja isännöitsijään oli tullut syvä epäluottamus, kun alapohjaa ei ollut tutkittu. A on kertonut, että isännöitsijällä ja C:llä oli ollut eriävä näkemys alapohjan tutkimuksen sisältymisestä kuntokartoitukseen. A:n mukaan C oli useasti vahvistanut hänelle, että A-asunnon alapohjan tutkiminen sisältyi kuntokartoitukseen.
Hovioikeus katsoo ensinnäkin, että isännöitsijän palkkaaminen tässä kohden osoittaa pyrkimystä huolellisuuteen. C:n kertomuksella, jota A:n kertomus tukee, on näytetty, että C oli perustellusti käsittänyt alapohjan tutkimuksen sisältyneen isännöitsijän tilaamaan kuntokartoitukseen. Hovioikeus katsoo, että hallituksen jäsenet ovat voineet luottaa siihen, että ammatti-isännöitsijä tilaa oikeansisältöisen kuntokartoituksen. Yhtiön hallitus ei ole tällaisessa tapauksessa korvausvastuussa isännöitsijän suorituksen mahdollisesta virheestä.
Talokeskuksen kuntokartoituksen jälkeen yhtiön johto oli teettänyt kosteusvauriokatselmuksen, joka oli suoritettu 19.9.2014. Sitä koskeva raportti on laadittu 23.9.2014 (K4). Kosteusvauriokatselmuksen jälkeen varsinaiset korjaustoimenpiteet oli aloitettu yhtiössä noin vuoden kuluttua. A:n mukaan C oli aloittanut suunnittelun ja valvonnan kilpailutuksen. C:n mukaan A oli halunnut itse hoitaa tämän kilpailutuksen. A:n mukaan kilpailutukseen oli mennyt noin puoli vuotta. Yhtiö oli saanut kaksi tarjousta. Urakkaohjelman laatija Suomen Rakennusasiantuntijat Oy oli huolehtinut urakoitsijan kilpailutuksesta. Urakoitsija Saneerauskopla Oy oli aloittanut korjaustyöt syyskuussa 2014. Hovioikeus katsoo, että kuntokartoituksen jälkeen yhtiön johdon toimenpiteet korjaushankkeen edistämiseksi ovat olleet asianmukaisia. Asiassa ei ole näytetty, että C ja D olisivat menetelleet huolimattomasti.
A:n ja Nokat Oy:n välisen oikeudenkäynnin päättymisen jälkeen varsinaiset korjaukset aloitettiin noin neljän vuoden kuluttua. Hovioikeus katsoo, että yhtiön hallitus on tuona aikana asianmukaisin toimin koko yhtiön etua silmällä pitäen pyrkinyt edistämään korjaushanketta ja toiminut näin hallinnolle kuuluvan järjestämisvastuun mukaisesti. Korjaushankkeen etenemisen viipymisen ei ole näytetty johtuneen C:n ja D:n menettelystä. Asiassa ei ole myöskään näytetty, että yhtiön johdolla olisi ollut jokin peruste ryhtyä tutkimus- ja korjaustoimenpiteisiin B ja C-asuntojen osalta vuonna 2008.
Hovioikeus toteaa lisäksi jääneen näyttämättä, että yhtiölle olisi aiheutunut vaatimuskohdassa 2.2 vahinkoa. A ei ole itsekään osannut määritellä, mihin yhtiölle väitetysti aiheutuneen vahingon määrä perustui. L oli katselmoinut ja raportoinut A-talon alapohjan kosteusvauriot vuosina 2008 ja 2014. Hän on kertonut, että korjaustoimenpiteisiin olisi pitänyt ryhtyä jo vuoden 2008 kosteusvauriokatselmuksesta laaditun raportin perusteella. Toisaalta L:n mukaan vuosien 2008 ja 2014 välillä vauriot eivät olleet merkittävästi kasvaneet.
Hovioikeus toteaa vielä, että vaatimus ja väitetty vahinko kohdassa 2.4 ovat osin ristiriidassa vaatimuskohdassa 2.2 esitettyyn nähden. Vaatimuksessa 2.2 on esitetty, että B ja C-asuntojen tutkituttaminen oli ollut toimenpiteenä väärä ja aiheuttanut osaltaan A-asunnon korjaushankkeen viivästymistä, kun taas vaatimuksessa 2.4 on esitetty yhtiölle aiheutuneen vahinkoa, koska B ja C-asuntoja ei ollut tutkittu ja korjattu jo vuonna 2008. Lisäksi hovioikeus toteaa, ettei A:n vetoaman rakennuskustannusindeksin kuvaama hintainflaatio suoranaisesti osoita vastaavaa vahinkoa tapahtuneen. Edellä viitatuin tavoin johdon huolellisuusvelvoitteeseen ei myöskään sisälly velvoitetta optimoida korjaushankkeiden toteutusta korjauskustannusten kehityksen näkökulmasta.
Edellä kerrotuin perustein hovioikeus katsoo, että aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen vaatimusten 2.2 ja 2.4 osalta ei ole.
Vaatimus 2.3
Kysymyksenasettelu
Vaatimus koskee sitä, olivatko C ja B:t menetelleet huolimattomasti, kun urakoitsijalta ei ollut vaadittu A-asunnon homeettomaksi siivousta. Kysymys on ennen muuta siitä, oliko tähän päädytty asianmukaiseen tietoon ja harkintaan nojautuen.
Asiassa on esitetty todistelua urakoitsijan toteuttaman suojauksen laadusta. Johdon vastuun kannalta epäolennaista on, olivatko urakoitsijan purkuja suojaustyöt olleet puutteellisia, koska yhtiön johto ei ole vastuussa urakoitsijan suorituksen mahdollisesta virheestä itsessään.
Näytön arviointi ja johtopäätökset
Korjaustyöselityksen (K27) mukaan urakoitsija oli velvollinen teettämään homeettomaksi siivouksen kaikissa huoneistoissa sekä puhdistamaan ilmanvaihtokanavat, mikäli purkuja suojaustöissä oli havaittu puutteita.
A on kertonut, että hänen selvittämiensä ohjeiden mukaisen alipaineistuksen toteuttaminen ei ollut ollut mahdollista hänen asunnossaan. Hän ei ollut havainnut alipaineistuslaitetta tai sen poistoputkia asunnolla käydessään. Hän oli tuonut näkemyksensä suojauksen puutteista esiin yhtiön valvojalle ja hallituksen jäsenille. K on kertonut, että hänen käydessään kohteessa alipaineistusta ei ollut toteutettuna eikä ilmanvaihtoventtiileitä ollut teipattu.
C sekä D ja B ovat kukin kertoneet, että yhtiön valvojana toimineen H:n mukaan suojaukset oli toteutettu asianmukaisesti, mihin näkemykseen he olivat luottaneet. C:n mukaan urakoitsijan edustaja K oli kiistänyt homesiivouksen tarpeen. H on kertonut, että jokaisessa asunnossa oli ollut alipaineistus, eikä hän ollut havainnut puutteita suojauksessa. Kirjallisesta todistelusta (K16, K17, K23, K24 ja K25) ilmenee, että asiantuntijoilla oli ollut keskenään ristiriitaisia näkemyksiä suojausten laadusta.
Henkilötodistelulla ja sitä tukevalla kirjallisella todistelulla on tullut näytetyksi, että yhtiön valvojan näkemyksen mukaan suojaukset olivat olleet asianmukaiset. Yhtiö, jonka hallitus on muodostunut maallikkojäsenistä, oli hankkinut valvojan hoitamaan erityisosaamista vaativia valvontatehtäviä. C sekä D ja B olivat toimineet yhtiön valvojan esittämän näkemyksen mukaisesti.
Pelkästään sitä, että A valvojineen on esittänyt asiassa eriäviä näkemyksiä, ei ole pidettävä seikkana, jonka perusteella yhtiön johdon olisi tullut kyseenalaistaa ja sivuuttaa yhtiön oman asiantuntijan näkemys asiassa. Ratkaisun taustaksi on pyritty hankkimaan tilanteen edellyttämä asianmukainen tieto, jonka mukaisesti on toimittu. Pikemminkin voidaan katsoa C:n sekä D ja B:n toiminnan osoittaneen asianmukaista huolellisuutta ja harkintaa, kun he olivat tukeutuneet asiantuntijan näkemykseen asiassa. Asiassa esitetty näyttö suojausten laadusta on ollut ristiriitaista. Kun johto on edellä kuvatuin tavoin toiminut huolellisesti, ei heidän vastuunsa kannalta ole merkitystä sillä, oliko urakoitsijan toteuttamassa suojauksessa tosiasiassa ollut puutteita. Hovioikeus toteaa lisäksi, että D ja B eivät olleet olleet hallituksen jäseninä samaan aikaan, minkä vuoksi on epäselvää, millä perusteella johdon vastuun on katsottu kohdistuvan heihin molempiin.
Edellä kerrotuin perustein hovioikeus katsoo asiassa jääneen näyttämättä, että C sekä D ja B olisivat menetelleet korvausvastuun perustavalla tavalla huolimattomasti jättämällä vaatimatta urakoitsijalta A-asunnon homeettomaksi siivousta. Aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen vaatimuksen 2.3 osalta ei siten ole.
Vaatimus 3
Kysymyksenasettelu
Kysymys on siitä, olivatko C sekä D ja B laiminlyöneet alapohjahankkeen kustannusten hallinnan ja seurannan, ja oliko heidän menettelynsä ollut korvausvastuun perustavalla tavalla huolimatonta. A on vedonnut tässä kohdin myös siihen, että sen paremmin yhtiökokous kuin hallituskaan ei ollut tehnyt päätöstä remonttien rahoituksesta.
Johtopäätökset
Hovioikeudella ei ole pääkäsittelyssä vastaanotetun näytön perusteella aihetta arvioida C:n sekä D ja B:n menettelyä alapohjahankkeen korjauskustannusten hallinnan ja seurannan osalta toisin kuin käräjäoikeus on tehnyt. Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden perustelut ja johtopäätökset siltä osin kuin käräjäoikeus on katsonut, etteivät C sekä D ja B olleet laiminlyöneet alapohjahankkeen kustannusten hallintaa ja seurantaa ja että he olivat menetelleet huolellisesti.
Asunto-osakeyhtiölain 7 luvun 2 §:n 2 momentissa on säädetty siitä, mihin toimiin hallitus tarvitsee yhtiökokouksen päätöksen. A:n vaatimus ei ole kuitenkaan perustunut siihen, että C ja B:t olisivat hallituksen jäseninä menetelleet yhtiön johdolle kuuluvan toimivallan ylittäen. Asiassa ei ole myöskään väitetty, että yhtiön johto olisi laajentanut korjaushanketta perusteettomasti teettämällä tarpeettomia korjauksia. Hovioikeus katsoo, että tämän vuoksi C:n ja B:iden vastuuta arvioitaessa merkitystä ei ole sillä, oliko yhtiökokous tehnyt päätöstä korjausten rahoittamisesta ja kustannusten määrästä.
Hovioikeus toteaa lisäksi jääneen yksilöimättä, mikä oli se vahinko, johon vaatimus on perustettu. Asiassa ei ole edes väitetty, että korjaushanketta olisi laajennettu tarpeettomasti tai että yhtiö oli maksanut korjaushankkeesta joltain osin liikaa. A on itsekin kertonut, että kaikki korjaukset olivat olleet tarpeellisia, ja korjauksia olisi pitänyt tehdä jopa enemmänkin.
Aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen vaatimuksen 3 osalta ei ole.
Vaatimus 4
Kysymyksenasettelu
Vaatimuksessa on kysymys siitä, oliko C hallituksen jäsenenä menetellyt korvausvastuun perustavalla tavalla huolimattomasti, kun yhtiö ei ollut reklamoinut ja vaatinut viivästyssakkoa urakoitsijalta B ja C-asuntojen urakan suoritusajan viivästyksestä. Riidatonta on, että urakoitsijan ja yhtiön välillä oli sovittu viivästyssakosta. Asiassa on ratkaistavana, oliko ratkaisu viivästyssakon vaatimatta jättämisestä perustunut asianmukaiseen harkintaan, ja oliko C hallituksen jäsenenä menetellyt tässä suhteessa huolellisesti. Jos johdon katsotaan menetelleen huolellisesti, sen vastuun kannalta epäolennaista on, olisiko urakoitsija ollut velvollinen suorittamaan viivästyssakkoa yhtiölle viivästyssakkoa koskevan ehdon nojalla, eikä tämä ole asiassa ensisijaisesti ratkaistavana olevana kysymyksenä.
Näytön arviointi ja johtopäätökset
Yhtiön lakimies oli A-asunnon osalta suosittanut hallitusta huomauttamaan viivästymisestä reklamaatiolla. Lakimiehen reklamaatio ja sen täydennys olivat koskeneet B ja C-asuntojen ylilaskutusta.
A on kertonut B ja C-asuntojen urakka-ajan viivästymisestä. Sekä alapohjien että märkätilojen korjausten oli ollut määrä kestää noin kuusi viikkoa. Yhtiö ei ollut lähettänyt viivästystä koskevia reklamaatioita, vaikka A oli vaatinut reklamointia jo syksyllä 2015 B ja C-asuntojen osalta. A oli tarjoutunut laatimaan reklamaation urakoitsijalle, mutta siihen ei ollut suostuttu. Maksamattomat laskut olivat B ja C-asuntojen osalta liittyneet ylilaskutukseen.
C on kertonut, että reklamointiin ei ollut ryhdytty, koska oli ollut selvää, että viivästys oli johtunut B ja C-asuntojen kylpyhuoneissa tehdyistä lisätöistä ja tarvittavien lupien hankkimisesta. B on kertonut B ja C-asunnoista löytyneiden vaurioiden viivästyttäneen korjauksia, eikä viivästyssakon vaatimista ollut katsottu aiheelliseksi. Lisäksi urakoitsijan maksuja oli B:n mukaan pidätetty.
C ja B ovat kumpikin kertoneet, ettei urakoitsijaa ollut enää tavoitettu tämän lähdettyä työmaalta. Urakoitsijan työntekijä oli kertonut C:lle urakoitsijan irtisanoneen työntekijät ja urakoitsijan toiminnan loppuneen.
H on kertonut, että B ja C-asunnoissa työmäärä oli lisääntynyt selvästi. Viivästys ei ollut johtunut urakoitsijasta, eikä oikeutta viivästyssakkoon siinä tapauksessa ollut. Niin kauan kuin urakoitsija oli ollut töissä, töitä oli tehty tehokkaasti.
H:n ja osittain myös B:n kertomukset tukevat C:n kertomusta syistä, miksi viivästyssakkoa ei ollut vaadittu. H:n kertomus tukee C:n käsitystä siitä, ettei yhtiöllä ollut ollut perustetta vaatia urakoitsijalta viivästyssakkoa. Asiassa on selvitetty, että B ja C-asuntojen kylpyhuoneissa oli jouduttu tekemään lisätöitä, mihin nähden C:n tulkintaa yhtiön oikeudesta viivästyssakkoon on pidettävä perusteltuna. Lisäksi yhtiö oli jättänyt maksamatta osan urakoitsijan laskusta.
Asiassa on lisäksi selvitetty, että urakoitsija oli yllättäen poistunut työmaalta töiden ollessa yhä kesken, minkä jälkeen urakoitsijan edustajaa ei ollut enää tavoitettu. Lisäksi johto oli kuullut, että urakoitsijan työntekijöiden työsuhteet oli päätetty. Nämä seikat viittaavat vahvasti siihen, että urakoitsijan toiminta oli loppunut. Hovioikeus katsoo, että näissä olosuhteissa yhtiön johto on perustellusti voinut olettaa urakoitsijan lopettaneen toimintansa keväällä 2016. Näin ollen myös vallinneet olosuhteet ja maksujen pidättäminen vahvistavat johtopäätöstä C:n tarkoituksenmukaisuusharkinnan asianmukaisuudesta.
Yhtiön lakimiehen sähköpostiviesti oli koskenut A-asunnon urakan suoritusajan viivästymistä. Sähköposti ei myöskään ole sisältänyt suositusta vaatia viivästyssakkoa. Asiassa ei ole näytetty, että yhtiön lakimies tai muu asiantuntijana pidettävä henkilö olisi antanut C:lle toimimisohjeen tai suosituksen, jonka vastaisesti C olisi menetellyt.
Edellä kerrotuin perustein hovioikeus katsoo asiassa jääneen näyttämättä, että C olisi menetellyt huolimattomasti jättäessään reklamoimatta ja vaatimatta viivästyssakkoa B ja C-asuntojen urakka-ajan viivästyksestä. Aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen vaatimuksen 4 osalta ei ole.
Vaatimus 5
Kysymyksenasettelu
Vaatimus perustuu väitteeseen, että hallituksen jäsenet olivat hyväksyneet yhtiön maksettavaksi osakkaiden omiin töihin kohdistuneita laskuja, ja näin toimien menetelleet huolimattomasti. C sekä D ja B ovat kiistäneet väitteen osakkaiden omiin töihin kohdistuvien laskujen maksamisesta. Kysymys on siitä, miten C:n sekä D ja B:n oli tullut suhtautua laskujen oikeellisuuteen. Vaatimuksessa ei ole kysymys heihin yhtiön osakkaina kohdistuneesta velkomuksesta.
Näytön arviointi ja johtopäätökset
A on kertonut, että urakoitsija Saneerauskopla Oy oli lähettänyt yhtiölle erittelyitä, joissa oli lueteltu yksityiskohtaisesti, mitä töitä urakoitsija oli tehnyt kummassakin asunnossa, ja mitkä työt olivat kuuluneet osakkaiden maksettavaksi. A on kertonut, mitkä erittelyssä mainitut työt olivat kuuluneet osakkaille. A on kertonut myös, että erittelyt olivat olleet sekavia ja monitulkintaisia. Irtaimiston siirron osalta oli ollut epäselvää, oliko kyseessä osakkaan maksettavaksi kuuluva työ, mutta B-asunnon osakkaat ja A olivat maksaneet työn itse.
C on kertonut, ettei hän ollut teettänyt omia töitä urakoitsijalla. Yhtiö oli maksanut kaikkien asuntojen kattomateriaalit. B-asunnon osakkaat olivat maksaneet itse varaston kattomateriaalit. B on kertonut, että he olivat uusineet remontin yhteydessä portaat ulkopuolisella toimijalla, ja maksaneet kustannukset siitä itse. Laatoitustyöt olivat kuuluneet yhtiön maksettavaksi, materiaalin osakkaat olivat hankkineet itse. B:t olivat lisäksi maksaneet varaston katon itse. B oli sanonut urakoitsijalle monesti, että heille osakkaina kuuluvista töistä urakoitsijan oli laskutettava heitä, ja hän oli ollut asiasta tarkka.
H on kertonut, että kaikki urakkaan liittyneet urakoitsijan laskut olivat kulkeneet hänen kauttaan, ja hänen tehtäviinsä oli kuulunut laskujen tarkastaminen ja niiden oikeellisuuden hyväksyminen. H olisi kiinnittänyt huomioita, mikäli yhtiölle osoitetuissa olisi ollut selkeästi osakkaille kuuluvia töitä.
Saneerauskopla Oy:n tuntierittelystä (K19) ja sähköpostiviestistä (K20) ilmenee, että urakoitsija oli jaotellut yhtiöltä laskutettavia töitä B ja C-asuntojen välillä. Tämä ei kuitenkaan osoita, että yhtiölle osoitettuihin laskuihin olisi selkeästi kuulunut osakkaille kuuluvia töitä tai että yhtiö olisi tällaisia töitä maksanut. Erittelyt olivat olleet A:nkin mukaan epäselviä, mikä osaltaan puhuu sen puolesta, ettei urakoitsijan laskuissa ole ollut osakkaan vastuulle kuuluvia töitä ainakaan selvästi havaittavasti. B oli pyytänyt urakoitsijaa laskuttamaan heitä osakkaille kuuluneista töistä, ja urakoitsija oli osoittanutkin heille laskuja omista töistä (V15), mikä vahvistaa johtopäätöstä siitä, että laskujen kohdentamisessa ei ole ollut ongelmia. H:n kertomusta laskujen tarkastamisesta ei ole syytä epäillä. Laskujen hyväksyminen yhtiön maksettavaksi oli perustunut yhtiön valvojan näkemykseen laskujen oikeellisuudesta. Asiassa ei ole ilmennyt, että C:llä sekä SB:llä ja D:llä olisi ollut syytä epäillä laskujen oikeellisuutta.
Edellä kerrotuin perustein hovioikeus katsoo asiassa jääneen näyttämättä, että C sekä D ja B olisivat hyväksyneet yhtiön maksettavaksi osakkaiden vastuulle kuuluvia töitä. Aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen vaatimuksen 5 osalta ei ole.
Vaatimus 7
Kysymyksenasettelu
Vaatimuksessa on kysymys siitä, olivatko C sekä D ja B hallituksen jäseninä menetelleet korvausvastuun perustavalla tavalla huolimattomasti, kun yhtiö ei ollut reklamoinut ja vaatinut viivästyssakkoa urakoitsijalta A-asunnon urakan suoritusajan viivästyksestä. Riidatonta on, että urakoitsijan ja yhtiön välillä oli sovittu viivästyssakosta ja että urakoitsija oli yllättäen poistunut työmaalta. Kyse on tässäkin kohden siitä, oliko viivästyssakon vaatimatta jättäminen perustunut asianmukaiseen harkintaan. Jos johdon katsotaan menetelleen huolellisesti, sen vastuun kannalta epäolennaista on, olisiko urakoitsija ollut velvollinen suorittamaan viivästyssakkoa yhtiölle viivästyssakkoa koskevan ehdon nojalla, eikä tämä ole asiassa ensisijaisesti ratkaistavana olevana kysymyksenä.
Näytön arviointi ja johtopäätökset
A-asunnon alapohja- ja lattiarakenteiden korjaustyöstä oli tehty 2.9.2015 erillinen urakkasopimus yhtiön ja urakoitsijan välillä (K21). Urakkasopimuksessa oli sovittu urakoitsijan suoritusajasta ja viivästyssakosta. A-asunnon urakka oli viivästynyt urakkasopimuksessa esitetystä suoritusajasta. Yhtiön lakimies oli suosittanut hallitusta huomauttamaan viivästymisestä reklamaatiolla (K22 / V16). Yhtiön hallitus oli huhtikuussa ja kesäkuussa 2016 päättänyt reklamoida urakoitsijaa A-asunnon viivästyksestä ja tehdä hyvitysvaatimuksen (K23 / V17), mutta hyvitysvaatimusta ei kuitenkaan ollut esitetty. Yhtiön lakimiehen reklamaatio ja sen täydennys olivat koskeneet B ja C-asuntojen ylilaskutusta (K18).
A on kertonut, että yhtiö ei ollut lähettänyt viivästystä koskevia reklamaatioita, vaikka hän oli vaatinut reklamointia jo syksyllä 2015 B ja C-asuntojen osalta. A oli tarjoutunut laatimaan reklamaation urakoitsijalle, mutta siihen ei ollut suostuttu. Urakoitsijan laskuista oli jätetty maksamatta A-asunnon osalta tekemättä jääneiden töiden perusteella 18.800 euroa.
C on kertonut, että B ja C-asuntojen kylpyhuoneissa tuntityönä tehty saneeraus oli ollut suurin syy A-asunnon urakan viivästymiseen. A-asunnon urakka-aika oli viivästynyt, ja reklamaatiosta oli päätetty. Viivästyssakon perimiseen ei ollut kuitenkaan ryhdytty, koska viivästyminen oli johtunut lisätöistä ja lupien odottamisesta. Kun reklamaatiosta oli päätetty, urakoitsija oli ollut vielä työmaalla. Urakoitsija oli lopettanut työt, eikä sen edustajaa ollut tavoitettu enää tämän jälkeen puhelimitse eikä sähköpostitse. Urakoitsijan työntekijä oli kertonut C:lle urakoitsijan irtisanoneen työntekijät, ja C:n saaman selvityksen mukaan urakoitsijan liiketoiminta oli päättynyt.
B on kertonut, että urakoitsija oli poistunut työmaalta, eikä urakoitsijan edustajaa ollut enää tavoitettu. Oli arvioitu melko epätodennäköiseksi, että viivästyssakkoa olisi saatu urakoitsijalta perittyä, minkä lisäksi urakkalaskusta oli jätetty suuri määrä maksamatta. Kun reklamoinnin kannattamattomuus oli selvinnyt, B ja C-asunnot olivat päättäneet olla reklamoimatta viivästyksestä. Reklamoinnista olisi aiheutunut yhtiölle kustannuksia.
H on kertonut, että A-asunnon viivästyksestä olisi voinut reklamoida, mutta reklamointi olisi ollut vaikeaa urakoitsijan kadottua. K on katsonut, ettei B ja C-asuntojen korjaustöiden viivästyminen ollut saanut vaikuttaa A-asunnon urakka-aikaan, koska kyseessä olivat olleet erilliset sopimukset.
Yhtiö oli päättänyt reklamoida viivästyksestä, mikä osoittaa, että yhtiön johto oli katsonut A-asunnon urakan suoritusajan ylittyneen. Urakan suoritusajan ylittyminen ei itsessään perusta yhtiön johdon korvausvastuuta, koska yhtiön johto ei ole vastuussa urakoitsijan sopimusvelvoitteen laiminlyönnistä. Riidatonta on, että urakoitsija oli yllättäen lopettanut työt työmaalta. Yhtiön johto ei ollut tämän jälkeen tavoittanut urakoitsijan edustajaa, minkä lisäksi johto oli saanut kuulla urakoitsijan työntekijöiden työsuhteiden päättyneen.
Hovioikeus katsoo, että näissä olosuhteissa yhtiön johto oli perustellusti voinut olettaa urakoitsijan lopettaneen toimintansa. Merkitystä ei ole sillä, ettei yhtiön johto ollut yrittänyt tavoitella urakoitsijaa viivästyssakon perimiseksi, koska korvausvastuun kannalta olennaista on, miten yhtiön johto oli arvioinut yhtiön edellytyksiä vaatia ja saada viivästyssakkoa. C:n ja B:n kertomusten mukaan tarkoituksenmukaisuusharkinnassa olivat vaikuttaneet myös viivästyssakkovaatimuksen perusteen epäselvyys sekä se, että urakoitsijan laskusta oli jätetty maksamatta suuri määrä. Vaikka urakka-ajan oli katsottu ylittyneen, viivästyssakkovaatimuksen peruste oli ollut epäselvä, koska ei ollut yksiselitteistä, oliko urakan suoritusaika viivästynyt urakoitsijasta johtuvasta syystä. C sekä D ja B ovat voineet vallinneissa olosuhteissa arvioida viivästyssakon saamisen olevan niin epätodennäköistä, että sen vaatimisesta on tehdyistä päätöksistä huolimatta voitu perustellusti luopua.
Urakoitsija oli ollut työmaalla ja tavoitettavissa vielä silloin, kun yhtiön lakimies oli antanut suosituksensa huomauttaa viivästyksestä reklamaatiolla. Olosuhteet ja edellytykset reklamoinnille ja viivästyssakon vaatimiselle olivat kuitenkin muuttuneet sen jälkeen, kun urakoitsija oli lopettanut työt ja kadonnut. Yhtiön lakimiehen sähköposti ei myöskään ollut sisältänyt suositusta vaatia viivästyssakkoa. Asiassa ei ole näytetty, että C sekä D ja B olisivat vallinneissa olosuhteissa menetelleet yhtiön lakimiehen tai muunkaan asiantuntijan suositusten vastaisesti. Hovioikeus toteaa lisäksi, että D ja B eivät olleet olleet hallituksen jäseninä samaan aikaan, minkä vuoksi on epäselvää, millä perusteella johdon vastuun on katsottu kohdistuvan heihin molempiin.
Edellä kerrotuin perustein hovioikeus katsoo asiassa jääneen näyttämättä, että C sekä D ja B olisivat menetelleet huolimattomasti jättäessään reklamoimatta ja vaatimatta viivästyssakkoa A-asunnon urakan suoritusajan viivästymisestä. Aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen vaatimuksen 7 osalta ei ole.
Vaatimukset 9.1 ja 9.2
Kysymyksenasettelu
Vaatimuksissa on kysymys siitä, olivatko C ja B menetelleet huolimattomasti hyväksyessään lisätyölaskut A-asunnon ryömintätilan puhdistuksesta (vaatimus 9.1) ja LVIS-töistä (vaatimus 9.2), jotka valittajan mukaan olivat kuuluneet urakkaan. Asiassa on esitetty todistelua urakkasopimuksen sisällöstä ryömintätilan puhdistuksen ja LVIS-töiden osalta ja siitä, olivatko lisätyönä laskutetut työt kuuluneet urakkaan, mutta hovioikeus toteaa, ettei urakkasopimuksen sisältö itsessään ole asiassa ratkaistavana oleva kysymys.
Näytön arviointi ja johtopäätökset
Yhtiö oli valinnut urakan valvojaksi H:n, joka on kertonut, että toimeksiantoon oli kuulunut muun ohella urakan kilpailutus, työn valvominen sekä laskujen tarkastaminen. H on kertonut, että B ja C-asunnoissa oli ollut määräysten vastaisia putkituksia, jotka eivät olleet olleet tiedossa urakkasopimusta laadittaessa, eivätkä lisätyönä laskutetut LVIS-työt olleet voineet kuulua urakkaan. Lisäksi H on kertonut, että A-asunnon alapohjasta löytyneet kannot ja betonijäte olivat sellaisia, joita ei tavallisesti löydy alapohjasta, eikä näiden poistaminen alapohjasta ollut kuulunut urakkaan. H oli sopinut lisätöistä urakoitsijan kanssa.
B on kertonut, että valvojan selkeä kanta oli ollut, että kantojen ja betonijätteen poistaminen alapohjasta ei ollut kuulunut urakkaan, ja he olivat luottaneet asiassa valvojaan. Lisäksi B on kertonut, että valvojan kanta oli ollut, etteivät ylimääräiset LVIS-työt olleet kuuluneet urakkaan.
Urakkaohjelmassa (K52) oli sovittu muutos- ja lisätöitä koskevasta menettelystä. H on kertonut, että lisätöistä oli sovittu vapaamuotoisesti, myös suullisesti työmaalla.
Hovioikeus katsoo, että LVIS-töitä ja alapohjan puhdistamista koskevien laskujen hyväksyminen yhtiön maksettavaksi oli perustunut yhtiön valvojan esittämään näkemykseen laskujen oikeellisuudesta. C:llä ja B:llä ei ole ilmennyt olleen syytä kyseenalaistaa yhtiön valvojan kantaa. Ratkaisun taustaksi oli hankittu tilanteen edellyttämä asianmukainen tieto, jonka mukaisesti oli toimittu. Pikemminkin voidaan katsoa C:n ja B:n osoittaneen asianmukaista huolellisuutta ja harkintaa, kun he olivat tukeutuneet asiantuntijan näkemykseen asiassa.
Hovioikeus katsoo, ettei laskujen suorittaminen, vaikka lisätyöstä ei olisikaan sovittu urakkaohjelman mukaisesti, itsessään osoita C:n ja B:n menettelyn huolimattomuutta. C ja B olivat voineet luottaa valvojan näkemykseen laskujen oikeellisuudesta riippumatta siitä, miten lisätöistä oli sovittu. Se, ettei menettelytapa ole ollut urakkaohjelman mukainen, ei merkitse laskun aiheettomuutta. Yhtiölle ei ole myöskään näytetty aiheutuneen vahinkoa siitä, ettei lisätyöstä ollut sovittu urakkaohjelman mukaisesti.
Vaatimus 9.2 ei ole perustunut siihen, että C ja B olisivat toimineet asunto-osakeyhtiölain 7 luvun 2 §:ssä säädetyn hallituksen toimivallan ylittäen ja näin toimien aiheuttaneet yhtiölle vahinkoa. Yhtiökokouksen päätöksen puuttuminen ei itsessään merkitse, että lasku olisi aiheeton tai laskujen suorittaminen olisi menettelynä huolimatonta.
Edellä kerrotuin perustein hovioikeus katsoo, että aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen vaatimusten 9.1 ja 9.2 osalta ei ole.
Vaatimus 12.4
Kysymyksenasettelu
Vaatimuksessa on kysymys siitä, oliko C hallituksen jäsenenä menetellyt korvausvastuun perustavalla tavalla huolimattomasti, kun yhtiössä ei ollut ryhdytty salaojien korjaustoimenpiteisiin vuonna 2015. Asiassa on ratkaistavana kysymys siitä, oliko C:n menettely ollut huolimatonta, kun salaojia ei ollut korjattu, vaikka salaojien puutteellinen toimivuus oli ollut yhtiön tiedossa.
Näytön arviointi ja johtopäätökset
Salaojien puutteellinen kunto ja korjaamistarve oli ollut yhtiön tiedossa, ja siitä oli keskusteltu yhtiössä samassa yhteydessä, kun urakoitsijoilta oli pyydetty tarjouksia alapohjien korjaustöistä. Yhtiö oli kesällä 2015 pyytänyt urakoitsijoilta myös salaojien korjaustyön sisältäviä tarjouksia (K35). Sekä A että C ovat kertoneet, että yhtiössä ei ollut tehty päätöstä salaojien korjaamisesta eikä siitäkään, että niitä ei korjata. A:n mukaan salaojien välttämätöntä korjaamista koskevien päätöksien tekemättä jättäminen oli johtunut C:stä. C on kertonut, että yhtiö oli saanut hinta-arvion salaojien korjauksesta, mutta tarjouksia ei ollut saatu. C oli keskustellut salaojien korjaustarpeesta korjaustyöselityksen laatineen Suomen Rakennusasiantuntijat Oy:n toimitusjohtaja V:n kanssa, joka oli ehdottanut salaojien toimivuuden seuraamista. Alapohjiin oli asennettu absorptiokuivaimet, minkä lisäksi kosteuden nousemista oli seurattu. C sekä D ja B ovat kertoneet, että salaojien korjaaminen oli lisätty yhtiön pitkän tähtäimen kunnossapitosuunnitelmaan.
H on kertonut, että hän oli keskustellut C:n kanssa salaojien korjaustarpeesta, mutta yhtiöllä ei C:n ilmoituksen mukaan ollut ollut varoja salaojien korjaamiseen. H:n mukaan kuivaimilla voitiin väliaikaisesti helpottaa tilannetta. K on kertonut, että salaojien kunto olisi pitänyt selvittää ennen alapohjien korjaustöitä. K on arvioinut kuivaimien olevan hyviä ja nykyisin tehokkaita laitteita, mutta sokkelin ulkopuolen kosteudenhallintaan ne eivät vaikuttaneet vaan siitä huolehtivat salaojat. L:n mukaan kuivaimet olivat yksi mahdollisuus parantaa tilojen fysikaalista toimivuutta koneellisesti, mutta niillä ei ollut yhteyttä salaojiin. R, joka oli tehnyt havaintoja yhtiön salaojista vuonna 2020, on arvioinut, etteivät kuivaimet poistaneet talojen kosteusongelmaa eivätkä kompensoineet salaojia. R:n mukaan salaojat yhdessä sokkelituuletuksen kanssa mahdollistivat kosteuden poistamisen.
Edellä todetuin tavoin asunto-osakeyhtiön johdon vastuulle ei kuulu aktiivisesti seurata ja arvioida, milloin kunnossapitotoimien suorittaminen olisi rahoitus- ja rakennuskustannusten kehityksen ja rakennuspalveluiden saatavuuden kannalta otollisinta. Kysymys ei ole ollut korvausvastuun perustavasta tuottamuksellisesta menettelystä yksin sillä perusteella, että jälkikäteen olisi osoittautunut, että salaojien korjaaminen olisi ollut taloudellisesti kannattavaa suorittaa C:n hallituskausien aikana.
Kysymys on yhtiön kunnossapitovastuulle kuuluvasta toiminnasta. Yhtiön johto ei ole laiminlyönyt salaojien korjaamiseen liittyvän päätöksen täytäntöönpanoa, eikä yhtiön johdolla toisaalta myöskään ole ollut asunto-osakeyhtiölakiin tai yhtiöjärjestykseen perustuvaa velvollisuutta salaojien korjaamista koskevan päätöksen tekemiseen. Yhtiössä oli tiedostettu salaojien puutteellinen kunto. Yhtiössä oli tämän perusteella ryhdytty toimenpiteisiin, joiden valinnassa ja aikataulutuksessa on täytynyt ottaa huomioon myös yhtiön kyky suoriutua niistä aiheutuvista kustannuksista. Kuivaimien merkityksestä on esitetty jossain määrin keskenään erilaisia arvioita. Todistelusta kuitenkin ilmenee, että kuivaimien asentaminen on ollut joka tapauksessa varteenotettava keino pyrkiä kosteusongelman hallintaan ainakin väliaikaisesti. Kuivaiminen asentamisen lisäksi kosteuden nousun seuranta ja salaojien korjaamisen huomioiminen kunnossapitosuunnitelmassa osoittavat C:n menettelyn asianmukaisuutta ja harkintaa. Asiassa ei ole esitetty näyttöä korvausperusteesta.
Edellä kerrotuin perustein hovioikeus katsoo, että aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen vaatimuksen 12.4 osalta ei ole.
Vaatimus 12.5
Kysymyksenasettelu ja johtopäätökset
Arvioitavana on, ovatko C ja D A-asunnon WC:n ikkunoiden ikkunapielien rakennusvirheen ja sen aiheuttaman vaurion puutteellisen korjaamisen perusteella vahingonkorvausvastuussa yhtiölle.
Asiassa on esitetty todistelua rakennusvirheestä ja pielilautojen ja ulkoseinän vaurioista. Hovioikeudella ei ole vastaanotetun näytön perusteella aihetta arvioida asiaa tältä osin toisin kuin käräjäoikeus on tehnyt. Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden perustelut ja johtopäätökset siltä osin kuin käräjäoikeus on katsonut, etteivät hallituksen jäsenet ole korvausvastuussa urakoitsijan mahdollisesta virheestä tai työn huonosta laadusta. Asiassa ei ole esitetty näyttöä korvausperusteesta. Aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen vaatimuksen 12.5 osalta ei ole.
Oikeudenkäynnin kustannukset hovioikeudessa
Oikeudenkäyntikulut
A on hävinnyt muutoksenhaun ja on siten oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n ja 16 §:n 1 momentin nojalla velvollinen korvaamaan C:n sekä D ja B:n kohtuulliset oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa.
Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:ää koskevien lain esitöiden mukaan toimenpiteet ovat tarpeellisia, jos ne ovat tapauskohtaisesti ja objektiivisesti arvioiden olleet suorittamishetkellään aiheellisia kanteen ajamiseksi tai siihen vastaamiseksi. Tarpeellisista toimenpiteistä aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen tulee olla myös kohtuullisia. Tarpeellisten toimenpiteiden ja kohtuullisten oikeudenkäyntikulujen arviointi suhteutetaan kulloisenkin yksittäisen asian erityispiirteisiin, mutta yleensä myös asian vaikeuteen, asiamiehen suorittaman työn määrään ja laatuun sekä samanlaisissa asioissa yleensä käytettyyn laskutukseen. (HE 107/1998 vp s. 16.)
Lain esitöiden mukaan asianosainen on itse velvollinen maksamaan kuulustuttamalleen todistajalle tai asiantuntijalle korvauksen. Tuomioistuin vahvistaa pyynnöstä todistajalle maksettavan korvauksen tuomiossa. Todistajan tai asiantuntijan nimennyt voi omista syistään hyväksyä selvästi ylisuuren ja perustelemattoman korvausvaatimuksen. Hävinneelle asianosaiselle tämä ei ole sellaisenaan korvattava kohtuullinen oikeudenkäyntikulu, vaikka todistajan kuuleminen sinänsä olisi ollut tarpeellista. (HE 107/1998 vp s. 16-17.)
Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 §:n 1 momentin mukaan korvattavia oikeudenkäyntikuluja ovat oikeudenkäynnin valmistelusta ja asian tuomioistuimessa ajamisesta sekä asiamiehen tai avustajan palkkiosta aiheutuneet kustannukset. Korvausta suoritetaan myös oikeudenkäynnin asianosaiselle aiheuttamasta työstä ja oikeudenkäyntiin välittömästi liittyvästä menetyksestä.
Viimeksi mainittua pykälää koskevan hallituksen esityksen mukaan avustajan palkkioon eivät sisälly suoranaiset kulut, kuten esimerkiksi matka- ja majoituskulut, jotka on korvattava erikseen (HE 191/1993 s. 16).
Oikeudenkäyntiin välittömästi liittyvällä menetyksellä tarkoitetaan oikeudenkäynnistä asianosaiselle henkilökohtaisesti aiheutuvaa kustannusta tai muuta rahallista tappiota. Tällainen on esimerkiksi työansion menetys sen vuoksi, että tuomioistuin on velvoittanut asianosaisen osallistumaan oikeudenkäyntiin henkilökohtaisesti. (HE 107/1998 s. 19.)
Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 1997:195 katsonut, että arvioitaessa vastapuolen korvattavien oikeudenkäyntikulujen määrää, asiaa on arvosteltava lähtien siitä, mitä jutun hoitaminen on sen laatu ja laajuus huomioon ottaen edellyttänyt ja mikä on siitä normaali ja kohtuullinen palkkio.
C sekä D ja B ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista hovioikeudessa asiamiehen 113,50 työtunnin perusteella sekä korvausta kuluista. Asiamiehen tuntivelvoitus on pääosin 325 euroa.
A on katsonut kohtuulliseksi tuntivelvoitukseksi 260 euroa. A on paljoksunut asiamiehen pääkäsittelyyn valmistautumisen ja pääkäsittelyn aikaisen valmistelun ajankäyttöä 25 tuntia ylittävin osin. Lisäksi A on katsonut, että vastapuolten oikeudenkäyntikululaskuun sisältyy tiettyjä toimenpiteitä, joiden ei voida katsoa olevan tarpeellisia. Edelleen A on katsonut, että häviävää osapuolta ei voi velvoittaa korvaamaan asiamiehen taksikuluja. Vielä A on paljoksunut todistaja H:n palkkiota 500 euroa ylittävin osin.
A on katsonut laskuerittelyssä olleen 28.12.2022 12.1.2023 ja pääkäsittelyn ajalta valmistautumiseen liittyviä toimenpiteitä yhteensä ainakin 46 tuntia. Asiamiehellä on ollut kolme päämiestä, eivätkä kaikki vaatimukset ole koskeneet heistä jokaista. Lisäksi hovioikeus toteaa, että A:n vaatimukset ja niiden perusteet ovat olleet vielä muutoksenhakuvaiheessa osin epäselviä, mikä on perustellusti voinut lisätä asian hoitamisen edellyttämiä toimenpiteitä. Hovioikeus katsoo, että asian laatu ja laajuus sekä päämiesten lukumäärä huomioon ottaen asiamiehen toimenpiteet ovat olleet kokonaisuudessaan tarpeellisia asian hoitamisen kannalta ja ajankäyttö on ollut kohtuullista. Laskuerittely ei sisällä tarpeettomaksi katsottavia toimenpiteitä. Tuntiveloituksen muutokselle on esitetty perusteltu syy, ja asiamiehen tuntiveloitusta laajassa riita-asiassa on pidettävä kohtuullisena.
Oikeudenkäyntikulujen osana on vaadittu korvattavaksi asiamiehen taksikuluja arvonlisäveroineen yhteensä 206,81 euroa. Hovioikeus katsoo, että taksikulujen määrä on kohtuullinen. Kysymys on ollut asian hoitamiseksi tarpeellisista asiamiehen matkakuluista, jotka A:n on korvattava osana oikeudenkäyntikuluja.
A on kiistänyt vaaditut asianosaiskulut selvittämättömänä. Asian pääkäsittely on kestänyt viisi päivää, eikä asiassa ole ilmennyt aihetta epäillä C:n sekä D ja B:n ilmoittamaa ansionmenetyksen määrää. Vaadittujen asianosaiskulujen määrää on pidettävä kohtuullisena.
Todistaja H on vaatinut palkkiota 2.000 euroa, minkä määrän todistajan nimenneet ovat myöntäneet oikeaksi. Palkkio on kuitenkin huomattavan korkea ja moninkertainen verrattuna A:n nimeämien todistajien palkkiovaatimuksiin. Hovioikeus harkitsee kohtuulliseksi A:n korvattavaksi määräksi A:n hyväksymän 500 euroa.
Hovioikeus toteaa, että oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamista koskevaa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:ää on muutettu 1.5.2023 voimaan tulleella lailla, jonka voimaantulosäännöksen mukaan ennen tämän lain voimaantuloa vireille tulleeseen asiaan sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n (368/1999) mukaan jos asianosaisen velvoittaminen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut huomioon ottaen oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten asema ja asian merkitys olisi kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuutonta, tuomioistuin voi viran puolesta alentaa asianosaisten maksettavaksi tuomittujen oikeudenkäyntikulujen määrää.
Lain esitöiden mukaan säännöksen soveltaminen tulisi kysymykseen poikkeustapauksissa ja se edellyttäisi säännöksen sisältämien edellytysten täyttymistä kokonaisuutena arvioiden. Ilmeisen kohtuuttomuuden kokonaisarvioinnissa tulee punnita kaikkia laissa mainittuja edellytyksiä. Mikään niistä ei sinällään voi yksin synnyttää säännöksen tarkoittamaa kohtuuttomuutta. (HE 107/1998 vp s. 20.)
Hovioikeus toteaa, että A:n esittämät vaatimukset on hylätty kokonaisuudessaan molemmissa oikeusasteissa. Kyse on ollut yksityishenkilöiden välisestä riita-asiasta, eikä asiassa ole ilmennyt, että oikeudenkäyntiin ja muutoksenhakuun johtaneisiin seikkoihin liittyisi sellaisia tekijöitä, jotka erityisesti puoltaisivat oikeudenkäyntikulujen määrän alentamista. Hovioikeus katsoo, ettei asiassa ole perusteita poistaa tai alentaa maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää.
Avustajan palkkio ja A:n oikeusapu
Hovioikeus on jatkanut A:lle myönnettyä oikeusapua siten, että oikeusapu kattaa A:n avustajan asianajaja K:n toimenpiteet enintään 280 tunnilta. Asianajaja K on vaatinut A:n avustamisesta hovioikeudessa palkkiota 83,5 tunnin ajankäytön perusteella arvonlisäveroineen 11.389,40 euroa. Ajankäyttöä on pidettävä huomattavana, mutta asian laatu ja laajuus huomioon ottaen kuitenkin hyväksyttävänä.
Pohjois-Savon oikeusaputoimiston 4.8.2022 antaman selvityksen mukaan A:lla olisi oikeus oikeusapuun 20 prosentin perusomavastuulla 27.8.2021 lukien. A on hyväksynyt avustajan laskun.
Hovioikeus vahvistaa asianajaja K:n palkkioksi A:n avustamisesta hovioikeudessa 83,5 tunnin työmäärää vastaavat 9.185 euroa sekä arvonlisäveron määräksi 2.204,40 euroa. A:n omavastuuosuus on 20 prosenttia 27.8.2021 lukien. A on hyväksynyt laskun, joten hänet on oikeusapulain 20 §:n 2 momentin nojalla velvoitettava maksamaan omavastuuosuus K:lle.
Todistajien palkkiot
Todistajat K ja R ovat vaatineet heille valtion varoista maksettujen palkkioiden lisäksi palkkiota A:lta, K 400 euroa ja R 150 euroa. Palkkiovaatimukset ylittävät sen, mitä valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetussa valtioneuvoston asetuksessa säädetään, eivätkä palkkiot tule korvattavaksi valtion varoista. Sen sijaan A on velvollinen korvaamaan nimeämilleen todistajille mainitut palkkiot.
Oikeudenkäynnin kustannukset käräjäoikeudessa
A on velvoitettu korvaamaan C:n sekä D ja B:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa yhteensä 102.438,15 eurolla korkoineen.
A on katsonut, että asiamiehen laskuerittelyyn sisältyi tuomioistuinsovitteluun liittyviä toimenpiteitä 33 tuntia käräjäoikeuden vähentämän 31 tunnin sijaan. Lisäksi A on paljoksunut asiamiehen tuntiveloitusperustetta 260 euron ylittävin osin sekä valmisteluistuntoon valmistautumisen, valmisteluistunnon jälkeisen valmistelun, pääkäsittelyyn valmistautumisen, pääkäsittelyn aikaisen valmistelun ja pääkäsittelyn ajankäyttöä. Edelleen A on katsonut, että asiamiehen laskuerittelyyn sisältyi toimenpiteitä, joita A ei ole velvollinen korvaamaan.
Käräjäoikeus on hyväksynyt tuntiveloitukseksi 280 euroa, mikä on katsottava kohtuulliseksi tuntiveloitukseksi laajassa riita-asiassa. Hovioikeus katsoo, että asian laatu ja laajuus huomioiden myös asiamiehen ajankäyttö on katsottava kohtuulliseksi. Asiassa ei ole perustetta arvioida vähennettävien toimenpiteiden määrää toisin kuin käräjäoikeus on arvioinut.
Käräjäoikeus on velvoittanut A:n korvaamaan todistaja H:n palkkion 1.200 euroa osana korvattavia oikeudenkäyntikuluja. A ei ole lausunut palkkion määrän osalta. Asiassa ei ole perustetta vapauttaa A:ta todistajan palkkion korvausvelvollisuudesta.
Käräjäoikeus on hyväksynyt D:n asianosaiskuluna ansionmenetyksestä 4.850 euroa ja B:n asianosaiskuluna ansionmenetyksenä 874,50 euroa, kummankin osalta yhteensä viideltä päivältä. A on kiistänyt B:iden asianosaiskulujen perusteen katsoen asiamiehen saaneen kaikki asian hoitamiseksi tarvittavat tiedot C:ltä.
Asiassa esitetyissä vaatimuksissa on ollut kysymys C:n sekä D ja B:n menettelystä ja sen arvioimisesta. Tähän nähden ja jutun luonne huomioon ottaen, kunkin vastaajan henkilökohtainen läsnäolo on ollut perusteltua. Hovioikeudella ei ole aihetta arvioida toisin käräjäoikeuden hyväksymien asianosaiskulujen korvattavuutta ja määrää.
Aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen ei siten tältä osin ole.
- - -
Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 4.9.2023.
- Mikäli Sinulla on ajankohtainen juridinen aihe josta haluaisit kirjoittaa artikkelin tai oikeustapauskommentin Lakikirjastoon tai vaikkapa lyhyen kolumnin Vierashuoneeseen, ota yhteyttä Edilex-toimitukseen.
Lue lisää
Juridiikan kirjat, koulutukset ja verkkopalvelut
