Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion: Osuuskunta oli velvollinen korvaamaan kiinteistönsä pihalla kaatuneen henkilövahingon
20.5.2021• Uutiset
Vaasan hovioikeus 19.5.2021
Tuomio Nro 210
Diaarinumero S 20/824
Ratkaisu, josta on valitettu Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomio 1.10.2020 nro 3107
Asia Vahingonkorvaus
Valittaja A
Vastapuoli Peräseinäjoen Kulttuuritalo osuuskunta
Valitus
Vaatimukset
A on vaatinut, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja että Peräseinäjoen Kulttuuritalo osuuskunta (osuuskunta) velvoitetaan suorittamaan hänelle korvaukseksi kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta 9.000 euroa laillisine viivästyskorkoineen 30.11.2018 lukien ja sairaanhoitoja matkakustannuksista 865,40 euroa laillisine viivästyskorkoineen 1.10.2020 lukien. Lisäksi A on vaatinut, että osuuskunta velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa arvonlisäveroineen käräjäoikeudesta 10.327,99 eurolla ja hovioikeudesta 7.107,30 eurolla, molemmat määrät laillisine viivästyskorkoineen.
Perusteet
Korvausvastuun peruste
Käräjäoikeuden tuomio on oikea asian riidattoman taustan ja asiaan sovellettavien lainkohtien osalta. Osuuskunnalla on todistustaakka siitä, että kaatumisalue on hiekoitettu asianmukaisesti, ja sen vastuu vahingosta määräytyy niin sanotun korostuneen huolellisuusvelvollisuuden mukaisesti. Käräjäoikeus on lisäksi katsonut oikein, että pihaa ei ollut tapahtumapäivänä hiekoitettu.
Käräjäoikeus on arvioinut virheellisesti sen, olisiko osuuskunnan pitänyt ryhtyä toimenpiteisiin liukkauden torjumiseksi, ja sen, onko A:n kaatuminen piha-alueella ollut seurausta pihan liukkaudesta. Käräjäoikeus ei ole antanut asiaa ratkaistessaan merkitystä sille, että tapahtumapaikan viereinen pysäköintialue oli seuraavana aamuna hiekoitettu, mikä on virhe.
Asiassa ei ole esitetty luotettavaa selvitystä siitä, että osuuskunta olisi selvittänyt piha-alueen liukkautta riittävästi tapahtumapäivänä. Osuuskunnan edustajien kertomusten näyttöarvoa heikentää heidän asemansa. Ulkopuolisen todistajan, rakennusinsinööri K:n kertomus pihan jäätymisestä ja sen syistä on luotettava. Piha-alueen liukkaus on ollut seurausta keliolosuhteiden muuttumisesta. K on perustanut arvionsa myös tapahtuma-ajan säätietoihin eikä hänen kertomuksensa kannetta tukevaa näyttöarvoa ainakaan sanottavasti heikennä se, että sen tueksi ei ole esitetty fysikaalisia laskelmia.
Käräjäoikeuden näytön arviointi on virheellinen myös siltä osin kuin se on antanut asiaa ratkaistessaan merkitystä todistajina kuulusteltujen V:n ja B:n kertomuksille. Todistajana kuulustellun T:n kertomus on ollut asian ratkaisemisen kannalta keskeinen, mutta hän on kertonut käräjäoikeudessa tapahtumista toisin kuin hän oli 21.1.2019 kertonut niistä A:n aikaisempana asiamiehenä toimineelle asianajaja R:lle. T:stä on tämän johdosta tehty rikosilmoitus perättömästä lausumasta tuomioistuimessa.
Käräjäoikeus ei ole asiaa ratkaistessaan kiinnittänyt huomiota siihen, että osuuskunta on jättänyt vastuun kiinteistönhuollosta W:lle, joka ei ole ammattimaisesti harjoittanut kiinteistönhuoltoa. W:n kertomuksesta on ilmennyt, että kiinteistöä ja tarvetta liukkaudentorjuntaan ei ole selvitetty säännöllisesti, vaan hiekkaa on heitetty piha-alueelle tarpeen mukaan.
Käräjäoikeuden arvio vahinkoon myötävaikuttaneista tekijöistä on virheellinen eikä se perustu asiassa esitettyyn näyttöön. A:n terveydentila, vaatetus - ja jalkineet eivät ole voineet vaikuttaa vahingon aiheutumiseen.
Korvausvaatimusten määrät
A on hovioikeudessa toistanut käräjäoikeudessa esittämänsä seikat ja lausunut lisäksi seuraavaa.
A on hakeutunut olkapään vaurioitumisen vuoksi hoitoon samana päivänä, mutta olkapään hoito ja sen arviointi ovat edelleen kesken. Olkapää on 8.6.2020 leikattu, mutta sen lopullista toipumista koskeva ennuste voidaan esittää vasta vuoden 2021 kesällä. Olkapään rustopinta ja hauislihaksen pää ovat irronneet ja olkapäässä on todettu lukuisia vaurioita. Vamma on monimuotoinen ja aiheuttaa edelleen voimakasta kipua ja särkyä sekä muuta tilapäistä haittaa, erityisesti yösärkyä. Vasemman käden toimintakyky on vamman vuoksi lähes olematon ja A on joutunut syömään vahvoja kipulääkkeitä. Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksissa ei ole vastaavaa vammaa koskevaa suositusta, vaan sitä lähimpänä on vaikea olkavarren murtuma (7.4.3). An kivut ovat kuitenkin jatkuneet olennaisesti pidempään kuin kyseinen vamma ja vamma on myös muutoin vaikeampi.
A:lla ei ole vakuutusta, mutta hän on saanut luunmurtuman vuoksi ulkomaiselta vakuutusyhtiöltä 500 euroa korvausta. Korvauksesta ei ilmene, onko kysymys pysyvän haitan ja vian korvauksesta vai muusta korvauksesta.
A:lle on aiheutunut sairaanhoitoja matkakustannuksia 865,40 euroa.
Vastaus
Vaatimukset
Osuuskunta on vaatinut, että valitus hylätään ja että A velvoitetaan korvaamaan osuuskunnan asianosais- ja oikeudenkäyntikulut hovioikeudesta arvonlisäveroineen 9.342,12 eurolla laillisine viivästyskorkoineen. Sen varalta, että osuuskunta velvoitettaisiin suorittamaan Alle korvausta, osuuskunta on myöntänyt sairaanhoitoja matkakustannuksista vaaditun korvausvaatimuksen määrältään sekä kipua, särkyä ja muuta tilapäistä haittaa koskevan korvausvaatimuksen 2.500 euron suuruisena.
Perusteet
Käräjäoikeuden tuomio on oikea. Osuuskunta ei ole laiminlyönyt omistamansa kiinteistön liukkaudentorjuntaa eikä An kaatuminen ole johtunut pihamaan liukkaudesta. Käräjäoikeuden tuomiossa on selostettu oikein asian riidaton tausta ja muut riidattomat seikat (s. 1 ja 4).
Käräjäoikeus on arvioinut näytön oikein, kun se on katsonut, että tarvetta liukkaudentorjunnalle ei ole ollut. Kaikki tapahtuma-aikaan kiinteistöllä liikkuneet muut henkilöt kuin A, toisin sanoen osuuskunnan edustajat C ja W sekä todistajat V, B ja T, ovat kertoneet, että tapahtumapaikalla ei ole ollut liukasta. Todistelun perusteella tarvetta liukkaudentorjunnalle ei ole ollut myöskään muualla Peräseinäjoella, mitä tukee säätilasta ja keliolosuhteista esitetty todistelu.
Osuuskunta on huolehtinut kiinteistön tarkastuksesta asianmukaisesti ja huolellisesti. Kiinteistön kuntoon on kiinnitetty erityistä huomiota kiinteistöllä ja sen lähellä järjestettyjen tapahtumien vuoksi. Aamulla kiinteistön on tarkastanut W ja iltapäivällä noin kello 15 aikaan joulumyyjäistapahtumaa järjestämässä ollut C. Ammatikseen liukkaudentorjunnasta huolehtinut B ei ole aamuisten tarkastustensa ja päivän aikana jatkuneen seurannan perusteella havainnut tarvetta liukkaudentorjunnalle saman kiinteistön niin sanotulla alapihalla, viereisen apteekin pihassa tai muuallakaan keskustassa. A:n väite W:n kiinteistön hoitamisen tavasta ei pidä paikkaansa, eikä asiaa ratkaistessa ole merkitystä sillä, että kiinteistön viereinen pysäköintialue on tapahtumaa seuraavana aamuna hiekoitettu.
Kiinteistö ei ole A:n katsomalla tavalla erityislaatuinen eikä se eroa olennaisella tavalla tyypillisestä maaseututaajamassa olevan liikekiinteistön asfaltoidusta piha-alueesta. Väite routaantumisilmiöstä perustuu A:n entisen liikekumppani K:n kertomukseen, jonka näyttöarvon käräjäoikeus on arvioinut oikein. K:lla ei ole meteorologin tai hydrologin koulutusta tai muuta sellaista koulutusta, joka pätevöittäisi hänet antamaan luotettavan ja oikeana pidettävän arvion jään muodostumisen mahdollisuudesta. K:n kertomus ei myöskään ole perustunut tapahtumahetken havaintoihin tai sellaisiin auki kirjoitettuihin laskelmiin, joita muut voisivat kontrolloida.
Siinäkin tapauksessa, että kiinteistön piha-alueen nurkkaan katsottaisiin muodostuneen jäätä jonkin erityisen ilmiön seurauksena sekä lämpötilan oltua jo edellisestä vuorokaudesta lukien plusasteilla ja sään oltua muutoin hyvin vähäsateinen, kysymys on sellaisesta yllättävästä ja ennalta-arvaamattomasta seikasta, johon osuuskunnan vahingonkorvausvastuu ei voi ulottua.
A:n kaatuminen selittyy muilla syillä kuin kiinteistön liukkaudella, mitä osoittaa se, että hän on käräjäoikeudessa kertonut kaatuneensa epätyypillisesti eteenpäin. Käräjäoikeuden arvio kaatumiseen myötävaikuttaneista tekijöistä, toisin sanoen A:n terveydentilasta ja jalkineista, on oikea.
Hovioikeuden ratkaisu
Perustelut
Pääasia
Riidaton tausta ja ratkaistavat kysymykset
Asian riidaton tausta on selostettu käräjäoikeuden tuomion sivuilla 1 ja 4.
Riidatonta lisäksi on, että A:n kaatuminen on tapahtunut osuuskunnan omistaman niin sanotun kylätalon niin sanotulla yläpihalla, josta myös todisteena esitetyt valokuvat (K9 ja V4) on otettu. Asiassa on selvitetty, että kylätalon kiinteistöllä on myös alapiha, jonka kunnossapidosta on V:n kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella ollut vastuussa B:n kiinteistönhuoltoyritys.
Asiassa on oikeudellisesti kysymys kiinteistön omistajan vahingonkorvausvastuusta. Kiinteistön omistajan velvollisuus rakennuksen ja sen ympäristön kunnossapidosta perustuu maankäyttö- ja rakennuslain 166 §:n 1 momenttiin, jonka mukaan rakennus ympäristöineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että se jatkuvasti täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset eikä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä.
Kiinteistön omistajan vahingonkorvausvastuuta koskevassa asiassa korvausta vaativan asianosaisen, tässä tapauksessa A:n, asiana on ensinnäkin näyttää se, että hänen kaatumisensa on johtunut piha-alueen liukkaudesta (ks. KKO 2004:17). Mikäli A kykenee esittämään tästä seikasta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitetun uskottavan näytön, osuuskunnan asiana on näyttää, että se on menetellyt huolellisesti tai että vahinko on ainakin ollut seurausta sellaisesta yllättävästä ja ennalta-arvaamattomasta seikasta, joka ei voi perustaa sille korvausvelvollisuutta.
Onko A:n kaatuminen ollut seurausta piha-alueen liukkaudesta?
A:n kaatumisesta esitetty näyttö ja sen arviointi
Kaatumisesta on esitetty hovioikeudessa, kuten käräjäoikeudessakin, välittömänä näyttönä A:n ja todistaja T:n kertomukset. Niin A kuin T:kin ovat yhtenevästi kertoneet, että he olivat poistuneet osuuskunnan omistamasta niin sanotusta kylätalosta samaan aikaan niin, että A oli kulkenut edellä ja T jonkin verran hänen perässään.
A:n ja T:n autojen on selvitetty olleen tapahtuma-aikaan pysäköityinä suurin piirtein niillä paikoilla, jotka ovat ilmenneet todisteena esitetystä, A:n laatimasta piirustuksesta (K1). Osuuskunnan omistaman kylätalon piha-alueesta, jossa kaatuminen on sattunut, eli niin sanotusta yläpihasta, on esitetty todisteena myös kaksi 26.3.2020 otettua valokuvaa (V4). A:n ja T:n autot ovat sijainneet valokuvista ilmenevien ruusupensaiden vieressä, ja A:n ja T:n yhtenevien arvioiden mukaan heidän autonsa olivat olleet noin kymmenen metrin etäisyydellä toisistaan autojen keulat vastakkain.
A on hovioikeudessa, kuten käräjäoikeudessakin, kertonut liukastuneensa, kun hän oli ollut kävelemässä autolleen. An mukaan hänen jalkansa oli ”pökännyt” epätasaisen jäätikön ”vastarantaan”, ja hän oli kaatunut eteenpäin niin, että hänen kätensä oli osunut auton etuvaloon, mistä hän oli retkahtanut maahan. Tilanne oli ollut nopea ja yllättävä, ja A oli maannut maassa, kun T oli tullut tiedustelemaan, pääseekö hän ylös maasta ja autoonsa. A olisi kertomansa mukaan huomannut, jos hän olisi kompuroinut jostakin muusta syystä, mutta liukastuminen on eri asia. A on arvioinut kaatumisen olleen seurausta siitä, että jään päällä oli ollut vettä. Kaatuminen oli tapahtunut noin kello 17 aikaan, jolloin oli pimeää, ja pihan valaistus oli ollut heikko. A on vielä kertonut, että hänellä oli ollut vuodenaikaan sopivat jalkineet ja että kaatuminen ei ollut aiheutunut hänen perussairauksistaan, diabeteksesta ja verenpaineesta.
T on hovioikeudessa kertonut, että hän oli kaatumisen sattuessa ollut A:han nähden selin. T oli kuullut voihkaisun ja kääntynyt katsomaan, jolloin hän oli nähnyt An nojaamassa tämän auton vasempaan lokasuojaan. T oli mennyt A:n luokse ja tiedustellut tältä, oliko käynyt pahasti. A oli vastannut, että hänelle oli tullut vähän kipeää. T oli ehdottanut, että soitettaisiin ambulanssi, mutta A oli kieltäytynyt. T ei ollut havainnut pihamaalla liukkautta. Piha oli ollut T:n muistaman mukaan aivan sula ja hiekoitettu, eikä siinä ollut ollut mitään liukkautta. T ei ollut tutkinut kaatumispaikkaa sen tarkemmin, eikä hänellä enää hovioikeudessa ole ollut muistikuvia siitä, oliko A kastunut. Tähän seikkaan T ei ollut kiinnittänyt huomiota. T on hovioikeudessa kertonut, että hän oli havainnut A:lla pikkukengät tai tanssikengät jalassa, mutta näiden kenkien pohjista hän ei kuitenkaan ollut tehnyt havaintoja. T:llä itsellään oli ollut jalassa turvakengät.
Hovioikeudessa on esitetty uutena todisteena A:n aikaisemman asiamiehen, asianajaja R:n 21.2.2019 päivätty, hänen T:n kanssa käymästään puhelinkeskustelusta laatima muistiinpano (K10). Muistiinpanoon on kirjattu seuraavan sisältöinen ranskalainen viiva: ”ylempää rakennuksen läheltä hiekoitettu, alempana Vesan auton edessä asfaltissa kohta (painauma), jossa vettä ja alla jää. Tähän Vesa liukastui. Osmo meni auttamaan ja totesi edellä esitetyn tilanteen. Tuossa kohdassa ei ollut hiekkaa.”
Lisäksi R:ää on kuulusteltu todistajana kyseisestä puhelusta.
R on kertonut, että hän oli toimeksiannon A:lta saatuaan keskustellut ensin V:n tai C:n kanssa sillä ajatuksella, että kaatumisesta olisi tehty vahinkoilmoitus vakuutusyhtiöön. Kun keskustelu ei ollut johtanut mihinkään, R oli soittanut T:lle, joka oli A:n mukaan ollut paikalla kaatumisen sattuessa. R:n tarkoituksena oli ollut T:lle soittamassaan puhelussa selvittää asiaa ja kaatumisen olosuhteita. R on kertomansa mukaan tuntenut T:n entuudestaan, sillä R:n isä oli aikanaan hoitanut T:n ja muiden peräseinäjokisten yrittäjien asioita.
R oli puhelinkeskustelun aikana tehnyt, kuten hän kertomansa mukaan yleensä tekee, muistion siitä, mitä puhelussa oli keskusteltu. Hän oli keskustelun lomassa kirjannut ylös havaintoja, joita T oli tehnyt. Oleellista puhelussa oli R:n mukaan ollut sen selvittäminen, oliko T havainnut pihassa liukkautta ja oliko pihaa hiekoitettu. R ei hovioikeudessa ole muistanut sitä, oliko T kertonut itse nähneensä kaatumisen, mutta R:n muistikuvien mukaan T oli kertonut havahtuneensa ääneen. Maassa oli ollut painauma, jossa oli ollut vettä, ja veden alla oli ollut jäätä. Kylätalon edusta oli T:n mukaan ollut hiekoitettu. R:lle ei ollut puhelinkeskustelussa syntynyt sellaista vaikutelmaa, että T olisi ollut epävarma tai että tämä olisi pyrkinyt miellyttämään R:ää. Miellyttämisestä ei R:n mukaan olisi ollut mitään hyötyä, kun hänen tarkoituksenaan oli ollut puhelussa selvittää sitä, miten tapahtumat olivat sattuneet, eikä hankkia A:n kannalta edullista kertomusta. R on lisäksi arvioinut, että puhelussa oli tullut esiin se, että T:tä voisi olla tarpeen kuulla todistajana, kun tämä oli ollut läsnä ja nähnyt tapahtuman. Tätä varten R oli T:lle soittanutkin. R ei kertomansa mukaan ollut lukenut T:lle laatimaansa muistiinpanoa, eikä R tiedä, oliko T tullut tietämään siitä, että R oli ylipäänsä laatinut keskustelusta muistiinpanon. Väärinymmärryksen vaara on puhelinkeskusteluissa olemassa, mutta muistiinpanoon puhelinkeskustelun aikana kirjatut seikat olivat T:n kertomia.
T, josta on riidattomasti tehty perätöntä lausumaa tuomioistuimessa koskeva rikosilmoitus hänen tässä asiassa käräjäoikeudessa todistajana esittämänsä kertomuksen johdosta, ei ole hovioikeudessa muistanut yksityiskohtia R:n kanssa käymästään puhelinkeskustelusta. T oli kertomansa mukaan kokenut puhelinkeskustelun vapaamuotoiseksi keskusteluksi entuudestaan tuntemansa R:n kanssa. T on kertomansa mukaan tuntenut hyvin R:n isän, joka oli hoitanut T:n suvun kirjanpitoa. T oli kertomansa mukaan jutellut R:n kanssa vähän liiankin ystävällisesti tai tuttavallisesti. Kysyttäessä siitä, oliko T kertonut R:lle, että pihassa olisi ollut lätäkkö ja sen alla liukkautta, T on kertonut, että asian arvioiminen menisi jossitteluksi, koska hän ei ollut nähnyt kaatumista tai tutkinut kaatumispaikkaa, vaan kysymys oli ollut lähinnä arvailusta.
Asiassa tulee seuraavaksi arvioitavaksi se, mikä merkitys R:n laatimalla muistiinpanolla ja hänen kertomuksellaan on, kun harkitaan T:n havaintoja kaatumistapahtumasta. Selvää on, että T:n R:lle väitetysti esittämä kertomus A:n kaatumisen syistä on olennaisesti toisen sisältöinen kuin ne kertomukset, jotka T on esittänyt käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa, kun häntä on kuulusteltu molempien asianosaisten nimeämänä, totuusvelvollisena todistajana todistajanvakuutuksen nojalla.
Yleisesti tunnettua on, että puhelinkeskusteluihin liittyy aina väärinkäsitysten mahdollisuus, kuten myös R on todistajana todennut.
Tähän mahdollisuuteen on ennakkopäätöksessä KKO 1991:172 viitannut myös korkein oikeus, joka kyseisellä ratkaisullaan päätyi hylkäämään erään pankin kanteen, kun vastaajana olleen yksityishenkilön ja pankin palveluksessa olleen todistajan kertomukset pankin kanteensa tueksi vetoaman toimeksiannon sisällöstä olivat eronneet toisistaan. Jutun ratkaisu oli kyseisessä tapauksessa korkeimman oikeuden mukaan riippunut todistajan sinänsä johdonmukaisen ja seikkaperäisen kertomuksen todistusarvon harkinnasta. Todistajan kertomuksen johdonmukaisuus ja seikkaperäisyys eivät kuitenkaan riittäneet kanteen hyväksymiseen, kun huomioon otettiin se, että hän ei ollut tehnyt toimeksiannosta sitä vastaanottaessaan mitään muistiinpanoja eikä hän ollut muullakaan tavalla pyrkinyt varmistamaan sitä, että hän oli käsittänyt toimeksiannon sisällön oikein. Vastaajalla ei ollut ollut mahdollisuutta esittää vastanäyttöä. Selostetuissa olosuhteissa ja ottaen erityisesti huomioon väärinkäsitysten ilmeinen mahdollisuus puhelinkeskusteluissa korkein oikeus katsoi jääneen näyttämättä, että vastaaja olisi antanut pankille sen väittämän toimeksiannon.
Hovioikeus toteaa, että tässä tapauksessa näyttökysymys on ratkaistava oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisella vapaalla todistusharkinnalla. Asiaa arvioitaessa on perusteltua kiinnittää erityisesti huomiota siihen, millaisia virhelähteitä keskustelun sisältöön voidaan katsoa liittyneen, ja siihen, mikä merkitys niillä voidaan tässä tapauksessa katsoa olevan.
Asiassa on selvitetty, että R ja T ovat tunteneet toisensa pitkältä ajalta, vaikka kummankaan kertomasta ei ole ollut pääteltävissä, että heillä olisi ollut erityistä kanssakäymistä viime vuosina. R:n kertomuksella on selvitetty, että hän oli soittanut T:lle sen jälkeen, kun C tai V ei ollut tehnyt vahinkoilmoitusta vakuutusyhtiöön. Todeta voidaan, että C:n kertomuksen perusteella osuuskunnalla ei ole ollut vahinkovakuutusta, josta kanteessa tarkoitetun kaltainen vahinko voitaisiin korvata.
R:n kertoman perusteella hänen tarkoituksenaan oli ollut soittaa T:lle selvittääkseen A:n liukastumiseen liittyen sitä, oliko kiinteistön pihamaalla ollut T:n havaiten liukkautta. On sinänsä uskottavaa ja todennäköistäkin, että R ja T ovat puhelinkeskustelun aikana keskustelleet tapahtumista ja muistakin asioista vapaamuotoisesti. Kun huomioon kuitenkin otetaan R:n soiton tarkoitus, uskottavaa ja todennäköistä on myös se, että T on tullut tietämään sen, että R:n tarkoituksena on ollut A:n asiamiehen ominaisuudessa tiedustella T:ltä tämän tekemistä havainnoista. Vaikka R ei hovioikeudessa ole varmuudella muistanut, oliko hän kertonut T:lle mahdollisesta tarpeesta kuulla tätä myöhemmin todistajana, hovioikeus pitää selvänä, että myös tämä asia on osuuskunnan suhtautumisen johdosta tullut esiin puhelinkeskustelussa.
Noin 35 vuotta asianajotehtävissä kertomansa mukaan toimineen R:n kertomuksesta on ilmennyt, että hänellä on tapana tehdä laatimistaan puhelinkeskusteluista muistiinpanoja. R on kertonut, että muistiinpanoon merkityt tiedot ovat olleet peräisin T:ltä. Kun huomioon otetaan muistiinpanojen tarkoitus, hyvin epätodennäköistä olisi se, että R kirjoittaisi muistiinpanoihinsa totuutta vastaamattomia seikkoja. R on lisäksi kertonut, että mikäli T:n kertomus olisi ollut epävarma tai jollakin tavalla ehdollinen, nämä seikat olisivat käyneet ilmi muistiinpanoista. Nyt muistiinpanon sanamuodosta ei voida päätellä, että T:n kertomukseen olisi sisältynyt joitakin hänen kertomakseen kirjattuja seikkoja koskevia epävarmuustekijöitä.
Mainituilla perusteilla hovioikeus katsoo riittävän luotettavasti selvitetyksi sen, että R:n muistiinpanoon merkityt seikat ovat olleet peräisin T:n R:lle puhelinkeskustelussa esittämistä tiedoista eikä R:n voida olettaa ymmärtäneen tai kirjanneen T:n kertomaa väärin. Arvioitavaksi tulee seuraavaksi se, voidaanko T:n syystä tai toisesta katsoa kertoneen R:lle tapahtumista vastoin parempaa tietoaan. T on todistajana hovioikeudessa edellä todetusti kertonut, että hän oli R:lle kenties liian ystävällinen tai tuttavallinen ja että kysymys oli ollut lähinnä arvailusta.
Kuten edellä on todettu, R on soittanut T:lle A:n asiamiehen ominaisuudessa tarkoituksenaan selvittää piha-alueen mahdollista liukkautta ja hiekoittamista sen jälkeen, kun hän oli tuloksetta kehottanut C:tä tai V:tä tekemään vahinkoilmoituksen osuuskunnan vakuutusyhtiöön. Hovioikeus katsoo olevan poissuljettua, että T olisi ollut tietämätön siitä, että R oli lähestynyt häntä A:n asiamiehenä ja edellä mainitussa tarkoituksessa.
Vaikka puhelinkeskusteluihin liittyy väärinkäsitysten mahdollisuus, mikään R:n muistiinpanossa tai hänen kertomuksessaan ei ole viitannut siihen, että R:llä olisi ollut puhelinkeskustelun aikana aihetta olettaa, että T olisi ”jossitellut” havaintojaan ja A:n kaatumisen syitä. Vaikka T on ollut R:n ja erityisesti tämän isän tuttava pidemmän ajan takaa, hovioikeus pitää epätodennäköisenä sitä, että T olisi R:ta miellyttääkseen omasta aloitteestaan tai R:n pyynnöstä ryhtynyt spekuloimaan kaatumisen syitä. Tämä on erityisen epätodennäköistä R:n asiamiesasemaan, puhelun soittamisen tarkoitukseen ja siihen nähden, että T:n on R:n kertomuksen perusteella katsottava tulleen tietämään myös mahdollisesta tarpeesta kuulla häntä todistajana. T:n kertomuksesta hovioikeudessa ei ole ylipäänsä käynyt kovinkaan selvästi ilmi se, miksi hän olisi kertonut R:lle tapahtumista vastoin muistikuviaan ja parempaa tietoaan.
Edellä lausuttuun nähden hyvin epätodennäköistä on siis se, että R:n muistiinpano olisi puhelinkeskustelun keskeistä sisältöä vastaamaton joko siitä syystä, että R olisi käsittänyt tai kirjannut T:n kertomuksen väärin, taikka siitä syystä, että T olisi R:ää miellyttääkseen tai muusta syystä kertonut havainnoistaan R:lle totuutta vastaamattomalla tavalla.
Sitä, että R:n muistiinpanot ilmentävät luotettavasti T:n R:lle kertomaa, tukee vähäisessä määrin myös A:n liukastumista koskeva tapahtumainkulku itsessään. Oletettavaa on, että T olisi entuudestaan tuntemansa A:n kaaduttua pihamaalla ollut kiinnostunut paitsi selvittämään tämän vointia myös sitä, mistä kaatuminen on johtunut. Kun T:n R:lle kertomia havaintoja piha-alueesta verrataan A:n kertomukseen liukastumisen syistä, niiden voidaan todeta vastaavan toisiaan. Tämä viittaa osaltaan siihen, että T:n melko pian tapahtuman jälkeen R:lle ilmoittamat tiedot ovat vastanneet hänen tosiasiallisia havaintojaan.
Mainituista syistä hovioikeus katsoo, että T:n R:lle esittämä, R:n laatimasta muistiinpanosta ilmenevä kertomus tukee A:n kertomusta siitä, että tämä oli liukastunut painaumaan, jossa oli ollut vettä ja sen alla jäätä. Asiaa ei ole aihetta arvioida toisin vain siitä syystä, että T ei ole ollut rangaistuksen uhalla totuusvelvollinen kertoessaan R:lle tapahtumista, eikä siitä syystä, että T ei välttämättä ole tullut tietämään sitä, että R oli tehnyt puhelinkeskustelusta muistiinpanon.
Myöskään sellaiset näkökohdat, jotka yleisesti liittyvät kuulopuhetodisteluun ja perustelevat varovaista suhtautumista siihen näytön arvioinnissa, eivät tässä tapauksessa horjuta edellä todetun päätelmän oikeellisuutta. Kuulopuhetodistelun ongelmat näytön arvioinnissa liittyvät ensinnäkin erityisesti sellaisiin tilanteisiin, joissa sitä henkilöä, jonka esittämää kertomusta arvioidaan, ei kuulla oikeudenkäynnissä. T:tä ja R:ää molempia on kuulusteltu hovioikeudessa, jossa heille on voitu esittää kysymyksiä.
Lisäksi kuulopuhetodisteluun kohdistuvat näytön arvioinnin ongelmat, jotka liittyvät todistajana kuultavan henkilön toisen henkilön kertomasta tekemään tulkintaan ja tätä koskeviin virhelähteisiin, eivät tässä tapauksessa ole merkityksellisiä, koska R on laatinut puhelinkeskustelusta sen aikana muistiinpanon, jonka sisällön oikeellisuutta ei ole ilmennyt aihetta epäillä.
Osuuskunnalla on ollut R:n muistiinpano käytössään, ja hovioikeus on A:n uuden todistelun esittämisen sallimista koskevalla käsittelyratkaisullaan varannut osuuskunnalle tilaisuuden esittää A:n nimeämän uuden todistelun johdosta vastanäyttöä. Näistä syistä tässä tapauksessa ei ole katsottava olleen myöskään sellaisia puhelinkeskusteluihin liittyviä vastanäytön esittämisongelmia kuin ennakkopäätöksessä KKO 1991:172, jossa vastanäytön esittämismahdollisuuden puuttumista pidettiin yhtenä syynä hylätä kanne.
Muu liukastumisen syistä esitetty näyttö ja sen arviointi
Kirjallisina todisteina tapahtuma-aikaan ja sitä ennen vallinneista keliolosuhteista on esitetty Forecan sääraportti 22.11.2018 ja 30.11.2018 väliseltä ajalta (K3) sekä Forecan havaintohistoria vuoden 2018 lokakuulta ja marraskuulta (V1). Jälkimmäisestä todisteesta ilmenee, että Peräseinäjoen lämpötila on 18.11.2018 laskenut ja ollut pakkasella yhtäjaksoisesti lukuun ottamatta tiistaita 20.11.2018 sekä keskiviikon 21. ja torstain 22.11.2018 välistä yötä. Keli on alkanut lauhtua tapahtumaa edeltäneenä päivänä, torstaina 29.11.2018, ja tapahtumapäivänä 30.11.2018 keli on ollut muutaman asteen yli pakkasrajan.
A:n nimeämä todistaja K on koulutukseltaan rakennusinsinööri, joka on yrittäjänä yli 40 vuoden aikana rakentanut pääasiassa teollisuus- ja liikerakennuksia, mutta myös muita rakennuksia. Hänen yrittäjänä harjoittamansa rakennustoiminta on ollut KVR (kokonaisvastuurakentamis) -tyyppistä urakointia, vaikkakin enimmäkseen urakat ovat olleet sellaisia, että maanrakennustyöt ovat kuuluneet jollekin muulle toimijalle. K on esittänyt arvionsa piha-alueen jäätymisen syistä koulutukseensa kuuluneiden termodynamiikan opintojen, mutta myös käytännössä kertyneen kokemuksensa perusteella.
K on kylätalon ja sen naapurina olevan kiinteistön piha-alueilla tekemänsä käynnin perusteella kertonut käsityksenään, että kylätalon asfaltin alla olevat massanvaihdot on tehty huonommin kuin naapurikiinteistöllä. K:n mukaan kylätalon piha-alueella olevia halkeamia ja lähes 10 senttimetriä syviä monttuja ei aiheudu asfalttipihaan muutoin kuin niin, että asfaltin alla on routivaa massaa. K:n mukaan kahden viikon pakkasjakso on vaikuttanut pihaan niin, että asfaltin alapuolinen routiva massa on jäätynyt siten, että asfaltin alle on syntynyt jääkerros. Vaikka ilman lämpötila on ollut lämpöasteilla, asfaltin pinta olisi K:n arvion mukaan ollut todennäköisesti miinusasteinen, jos sen lämpötila olisi tapahtuma-aikaan mitattu, mitä K ei ollut tehnyt. Vuorokauden mittainen lämmin jakso ei riitä sulattamaan asfalttia, koska sen alapuoliset maamassat keräävät ja sitovat vettä. Jos asfaltissa on monttuja, joissa on vettä, montun pinnalla voi olla vettä, mutta veden alapuolella voi olla jäätä, mikäli asfaltin pinta on miinusasteilla.
Kylätalon piha-alueesta on lisäksi esitetty todisteina valokuvia (K9), joista ilmenee, että piha-alueen asfalttipinnoite on epätasainen, ja siinä on halkeamia (kuva 4) ja melko syviä kuoppia (kuvat 5 9). Kylätalon piha-alueen asfalttipinnoite näyttää eroavan melko selvästi naapurikiinteistön pihasta, jonka asfalttipinnoite on K:n kertomalla tavalla tasaisempi (kuvat 10 14).
Hovioikeus toteaa, että kirjallisena todisteena Peräseinäjoen sademääristä on esitetty Ilmatieteen laitoksen kartta vuoden 2018 sademääristä (V2). Kyseisen todisteen perusteella vuoden 2018 marraskuu on Peräseinäjoen alueella ollut verrattain vähäsateinen. Tämä puhuu jossakin määrin K:n kertomuksesta ilmennyttä, asfalttipihan alapuolisten massojen jäätymismekanismia vastaan, ja todeta voidaan, että K ei ole laatimaansa lausuntoa varten myöskään tehnyt minkäänlaisia teoreettisia laskelmia päätelmiensä tueksi.
Hovioikeus katsoo kuitenkin, että myös K:n kertomusta jäätymisen syistä voidaan pitää luotettavana. Asiaa ei ole aihetta arvioida toisin, vaikka K:lla ei ole meteorologin tai hydrologin koulutusta. Vaikka Peräseinäjoen säätila vuoden 2018 marraskuussa on ollut verrattain vähäsateinen, osuuskunnan todisteena esittämästä B:n Kiinteistöpalvelut Oy:n raportista (V5) on ilmennyt, että kylätalon vieressä sijaitsevaa Säästövainio-kiinteistöä on hiekoitettu 23.11.2018 ja A:n vahinkotapahtuman jälkeisenä päivänä 1.12.2018.
B on todistajana kunnossapitoraporttiin liittyen kertonut, että Säästövainion kiinteistö on yrityksen toiminnan kannalta erityiskohde, sillä kyseisellä kiinteistöllä sijaitsee apteekki, jonka pihalla voi kulkea vanhuksia ja muita sellaisia henkilöitä, joiden liikkumiseen liittyy syystä tai toisesta vaikeuksia.
Se, että Säästövainion kiinteistöä on hiekoitettu tapahtumapäivää seuraavana päivänä 1.12.2018 kello 10.42, tukee tässä tapauksessa sitä päätelmää, että myös kylätalon piha-alue on tapahtumapäivänä 30.11.2018 ollut siinä määrin liukas, että A:n kaatuminen jäähän kertomallaan tavalla on ollut mahdollista kun otetaan huomioon myös yläpihan asfaltissa olleet montut ja todistaja K:n kertomus jäätymismekanismista. B:n kertomuksesta on myös ilmennyt, että Säästövainion kiinteistön hiekoittaminen ei ole perustunut esimerkiksi A:n kaatumiseen, josta B ei kertomansa ollut edes tiennyt tuossa vaiheessa, vaan päätös hiekoittamisesta oli tehty B:n havaintojen perusteella. B on kertonut, että hänen yrityksensä kynnys lähteä hiekoittamaan kiinteistöjä on matala, mutta hiekoittamista ei suoriteta ”varoiksi”, vaan tilanteen ja tarpeen mukaan.
Sitä vastaan, että A:n kaatuminen ei olisi voinut olla seurausta piha-alueen liukkaudesta, on esitetty välillistä todistelua.
Osuuskunta on hovioikeudessa kuulustuttanut todistelutarkoituksessa C:tä sekä todistajina kiinteistön liukkaudentorjunnasta vuokrasopimuksen perusteella tapahtuma-aikana vastuussa ollutta W:tä, kylätalossa liiketoimintaa tapahtuma-aikaan ja yhä harjoittavaa V:tä ja B:tä, joiden kertomukset ovat tältä osin olennaisesti vastanneet heidän käräjäoikeuden tuomiossa selostettuja kertomuksiaan. Kukaan näistä henkilöistä ei ole ollut paikalla siinä vaiheessa, kun A oli kaatunut, eikä kenenkään näiden henkilöiden kertomuksista ole myöskään ollut pääteltävissä, että he olisivat tapahtumapäivänä liikkuneet siinä kohdassa yläpihaa, jolla A oli sittemmin liukastunut. Lähinnä mainittujen henkilöiden kertomuksista on käynyt ilmi se, että he eivät ole pitäneet kaatumista tapahtumapäivän säätilan perusteella mahdollisena.
Onko A esittänyt riittävän näytön siitä, että hänen kaatumisensa oli johtunut niin sanotun yläpihan liukkaudesta?
A:n kertomus siitä, että hänen kaatumisensa oli johtunut piha-alueen liukkaudesta, on lähtökohtaisesti uskottava. A on toistanut kertomuksensa saman sisältöisenä myös häntä hoitaneille lääkintähenkilökunnalle, mikä ilmenee hänestä laadittujen sairauskertomusten (K4, K5 ja K7) esitiedoista.
Toisin kuin käräjäoikeus, hovioikeus katsoo, että tässä tapauksessa A:n kaatumisen vaihtoehtoisiksi syiksi esitetyistä, hänen perussairauksiinsa, ruumiinrakenteeseensa, pukeutumiseensa ja valaistusolosuhteisiin liittyvistä seikoista esitetty näyttö ei anna aihetta olettaa, että kaatuminen olisi johtunut näistä syistä. A on sinänsä kertonut jalkansa ennen kaatumista ”pökänneen”, mutta toisaalta hänen kertomuksestaan on ilmennyt se, että kaatuminen oli tapahtunut äkillisesti ja yllättäen sekä eronnut muusta syystä johtuvasta kompastumisesta. Hovioikeus pitää A:n kertomusta luotettavana.
A:n kertomus on tässä tapauksessa saanut tukea todistaja T:n todistaja R:lle esittämästä kertomuksesta, joka on luotettavasti ilmennyt todistaja R:n T:n kanssa käymästään puhelinkeskustelusta laatimasta muistiinpanosta. R:ää on kuultu todistajana muistion laatimisesta ja T:n kanssa käymästään puhelinkeskustelusta. T:n R:lle esittämä, tämän muistiinpanosta ilmenevä kertomus A:n liukastumisesta ja sen olosuhteista vastaa keskeiseltä sisällöltään A:n kertomusta.
Sitä, että kaatuminen on ylipäänsä voinut olla seurausta piha-alueen liukkaudesta, on tukenut myös todistaja K:n kertomus ja se, että kiinteistöpalveluyritys on käynyt hiekoittamassa kylätalon piha-alueen viereisen kiinteistön pihamaata tapahtumaa seuranneena päivänä. Päätös hiekoittamisesta on todistaja B:n luotettavan kertomuksen mukaan ollut seurausta piha-alueiden kunnosta tehdyistä havainnoista eikä esimerkiksi siitä, että B olisi saanut kuulla A:n kaatuneen viereisen kiinteistön piha-alueella.
Todistustaakka siitä, että kaatuminen on ollut seurausta piha-alueen liukkaudesta, on edellä todetusti A:lla. Osuuskunnalla ei vaatimuksen torjuakseen ole velvollisuutta osoittaa todellista syytä vahinkoon. Käytännössä näyttöasetelma voi kuitenkin muodostua sellaiseksi, että vastaajan on esitettävä vastanäyttöä uhalla, että kantajan muutoin katsotaan esittäneen uskottavan näytön todistustaakkansa piiriin kuuluvasta seikasta. Tässä tapauksessa A:n esittämä väite siitä, että kaatuminen oli johtunut piha-alueen liukkaudesta, on tullut luotettavasti selvitetyksi, kun huomioon otetaan myös A:n mahdollisuudet varautua todisteluun ja esittää sitä. Kun osuuskunnan näyttö ei tämän kysymyksen osalta riitä horjuttamaan A:n näytöstä tehtäviä päätelmiä, A:n on katsottava suoriutuneen todistustaakastaan.
Näin ollen osuuskunnalla on vastuulta välttyäkseen todistustaakka huolellisuudestaan ja siitä vetoamastaan seikasta, että vahingon aiheutumista vallinneissa olosuhteissa voidaan pitää sen kannalta yllättävänä ja ennalta-arvaamattomana.
Onko osuuskunta menetellyt huolellisesti ja onko vahingon aiheutuminen ollut yllättävää ja ennalta-arvaamatonta?
Vahingonkorvausvastuusta vapautumista koskevista oikeusohjeista
Kiinteistön omistajan vahingonkorvausvastuuta koskevassa oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että liikekiinteistön omistaja on velvollinen huolehtimaan siitä, että kiinteistön ja rakennuksen yleisesti käytössä olevat tilat, kuten piha-alueet ja käytävät, ovat sellaisessa kunnossa, että niissä voi vaaratta liikkua. Jos liikekiinteistön omistaja ei ole näyttänyt, että vahinkoon johtaneiden tilojen kunnon puutteellisuus on aiheutunut sellaisesta seikasta, josta omistaja ei ole ollut velvollinen huolehtimaan, omistaja on velvoitettu korvaamaan tiloissa asioineen tai liikkuneen vahinko (KKO 2004:50).
Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä vastuusta vapautumisen liukkauden aiheuttamasta vahingosta on katsottu edellyttävän esimerkiksi sen näyttämistä, että vallinnut säätila olisi tehnyt hiekoituksen hyödyttömäksi (KKO 1968 II 98, KKO 1995:69 ja KKO 1997:151) taikka että turvallisuudesta huolehtiminen olisi ollut säätilan tai muun sellaisen vuoksi ylivoimaista (KKO 1972 II 10) tai että säätila olisi ollut poikkeuksellinen ja ennalta-arvaamaton (KKO 1958 II 130). Turvallisuudesta vastaavan on kaikissa tapauksissa näytettävä toteen huolellisuutensa ja tapauksen olosuhteiden ylivoimaisuus.
Myös oikeuskirjallisuudessa kiinteistön omistajan vahingonkorvausvastuuta koskevan, niin sanotun korostuneeseen tai korostettuun huolellisuusvelvollisuuteen perustuvan vastuun on katsottu lähenevän tuottamuksesta riippumatonta vahingonkorvausvastuuta, mikä ilmenee siten, että todistustaakka menettelyn huolellisuudesta on käännetty kunnossapitovelvolliselle ja vastuusta vapautumisen vaatimustaso katsotaan asetetun huomattavan korkealle (ks. esim. Riitta Haapasaari: Korostettu huolellisuusvelvollisuus vahingonkorvausoikeudessa. Korkeimman oikeuden ja Vakuutuslautakunnan ratkaisukäytäntöä, teoksessa Lena Sisula-Tulokas ym. (toim.): Kuluttajien vakuutustoimisto ja Vakuutuslautakunta 30 vuotta. 2001, s. 60 – 82, s. 65, Mika Hemmo: Vahingonkorvausoikeus. 2005, s. 285 ja Pauli Ståhlberg – Juha Karhu: Suomen vahingonkorvausoikeus. 7. uud. p. 2020, s. 130 – 131 ja liukkaudesta s. 136 – 140).
Näyttö ja johtopäätökset liukkaudentorjunnasta niin sanotulla yläpihalla
Riidatonta on, että osuuskunnan kiinteistön niin sanotun yläpihan liukkaudentorjunta ja muu kiinteistönhuolto on tapahtuma-aikaan ollut vuokrasopimuksen perusteella uskottuna kylätalossa kirpputoria pitäneelle W:lle siihen asti, kunnes osuuskunta oli B:n kertomuksesta ilmenevästi 15.1.2019 tehnyt kiinteistönhuollosta sopimuksen B:n kiinteistönhuoltoyrityksen kanssa. Asiassa on lisäksi selvitetty, että B:n kiinteistönhuoltoyritys oli huolehtinut yläpihan liukkaudentorjunnasta ja muusta kiinteistönhuollosta myös ennen osuuskunnan W:n kanssa tekemää vuokrasopimusta.
W on todistajana kertonut, että hän oli tapahtuma-aikaan tavanomaisesti huolehtinut kiinteistön liukkaudentorjunnasta niin, että hän oli aamulla töihin tultuaan ja autonsa kiinteistön eteläpäätyyn pysäköityään kävellyt parkkipaikan läpi ja silmäillyt piha-aluetta tarkistaakseen, oliko sillä ollut mitään erikoista. W:llä oli ollut ulko-oven lähettyvillä muoviastia ja siinä lapio ja hiekoitussepeliä. Jos W oli havainnut pihalla liukkautta tai kuullut siitä asiakkailta, hän oli hiekoittanut piha-aluetta sepelillä. W ei ollut tehnyt piha-alueen hiekoittamisesta erityisiä muistiinpanoja, eikä hänellä ole enää hovioikeudessa ollut erityisen tarkkoja muistikuvia tapahtumapäivästä. W on kuitenkin kertonut, kuten muutkin todistajat, siitä, että tapahtumapäivänä oli järjestetty Peräseinäjoen joulunavaus, minkä vuoksi kylätalo oli ollut avoinna tavanomaista sulkemisaikaa, kello 16, pidempään.
B on todistajana kertonut kylätalon yläpihan tapahtuma-aikaisesta liukkaudentorjunnasta olennaisesti samalla tavalla kuin W. B on itse ”konemiehenä” kiinnittänyt huomiota siihen, että W oli hiekoittanut pihaa käsin, sangon avulla. B ei kuitenkaan yleensä ollut ollut W:n kanssa samaan aikaan itse hiekoittamassa naapurikiinteistöjen pihoja, vaikkakaan B:n muistikuvat hovioikeudessa eivät enää tältä osin ole olleet erityisen tarkkoja.
Hovioikeus toteaa johtopäätöksenään näytöstä, että tässä tapauksessa liukastuminen on sattunut marraskuussa sen jälkeen, kun kahden viikon pakkasjakso on tapahtumaa edeltäneen päivän aamuna alkanut lauhtua. Osuuskunnan kuulustelemat todistajat ovat edellä todetusti olleet pitkälti sitä mieltä, että kaatuminen ei siitä huolimatta ole ollut mahdollista tapahtuma-aikaan vallinneissa keliolosuhteissa.
Hovioikeus toteaa, että osuuskunnan väitettä vastaan puhuu varsin vahvasti se, että B:n kiinteistönhuoltoyritys oli edellä todetusti hiekoittanut B:n vertailukelpoisena tapahtumapaikan kanssa pitämän Säästövainion kiinteistön piha-alueen A:n kaatumista seuranneena aamuna. Päätös Säästövainion kiinteistön hiekoittamisesta oli tehty B:n kyseisen kiinteistön olosuhteista tekemien havaintojen perusteella. Mikäli kylätalon yläpihan alue olisi ollut niin sula, kuin henkilötodistelussa on vuosien jälkeen kaatumistapahtumasta annettu ymmärtää, olisi varsin vaikea selittää sitä, minkä vuoksi sen viereinen kiinteistö olisi hiekoitettu kaatumista seuranneena aamuna. Osuuskunnan pihan liukkaudentorjunnasta esittämän näytön perusteella epäselväksi on jäänyt se, oliko yläpihaa tapahtuma-aikaan ja milloin ylipäänsä edeltävän kerran hiekoitettu.
Oikeudellisena arvionaan osuuskunnan menettelystä hovioikeus katsoo, että osuuskunnan menettelyä ei edellä näytetyiksi katsotuissa olosuhteissa voida pitää sillä tavalla huolellisena eikä A:lle liukastumisesta yläpihalla aiheutunutta vahinkoa siinä määrin yllättävänä ja ennalta-arvaamattomana, että osuuskunta olisi edellä selostettujen oikeusohjeiden nojalla vastuusta vapaa.
Johtopäätökset A:n kanteen hyväksymisestä
A on edellä selostetusti näyttänyt kaatuneensa osuuskunnan kiinteistön kunnossapitovastuulle kuuluneella kylätalon yläpihalla, pihan liukkaudesta johtuen. Osuuskunta ei puolestaan ole esittänyt uskottavaa näyttöä sellaisista seikoista, joiden perusteella sen voitaisiin katsoa menetelleen sen vastuulle kuuluvan liukkaudentorjunnan osalta huolellisesti, eikä sellaisista seikoista, joiden perusteella A:n kaatumista voitaisiin pitää osuuskunnan kannalta yllättävänä ja ennalta-arvaamattomana. Osuuskunta on siten velvollinen korvaamaan A:lle kaatumisesta aiheutuneen henkilövahingon.
Osuuskunnan korvausvelvollisuuden määrät
Sairaanhoitoja matkakustannukset
Osuuskunta on velvoitettava suorittamaan A:lle korvaus sairaanhoitoja matkakustannuksista myöntämiensä määrien mukaisesti.
Kipu, särky ja muu tilapäinen haitta
Riidatonta on, että kaatumisen seurauksena A:n vasen olkapää on vaurioitunut, nivelen rustopinta on irronnut ja hauislihaksen pää on irronnut. A:n olkapää on murtunut siten, että olkakupissa on ollut kaksi irtokappaletta ja olkavarren päässä on ollut yksi irtokappale.
A on todistelutarkoituksessa kertonut, että hänelle oli tapahtuman johdosta määrätty Tramaleja ja muita erityisen vahvoja kipulääkkeitä, joita oli viimeksi määrätty kaatumistapahtuman jälkeen huhtikuussa, vaikka hän oli ilmoittanut, että ei halua käyttää niitä. Kivut ovat rajoittaneet A:n elämää, ja muun muassa nukkuminen kipujen kanssa oli ollut vaikeaa. A:n olkapää oli leikattu 9.6.2020. Leikkaus oli onnistunut hyvin, ja hänen kipunsa olivat leikkauksen myötä loppuneet, mutta käsi oli vaatinut kuntoutusta, koska se oli ollut puolitoista vuotta käyttämättä.
A:n kertomat seikat ovat pitkälti ilmenneet myös hänen todisteina esittämistään sairauskertomuksista (K4 – K6) ja ortopedin laatimasta e-lääkärinlausunnosta, joka on perustunut vastaanottokäyntiin 5.11.2019 (K7). Viimeksi mainitusta todisteesta ilmenee muun ohessa, että Alla oli vielä tuossa vaiheessa, noin vuosi kaatumisen jälkeen, ollut hankalaa yösärkyä ja päiväsaikaista kipua ja että hänelle oli ehdotettu keskussairaalassa tekoniveltä olkapäähän. Tuohon mennessä A:lle annettu kuntoutus ei myöskään ollut e-lääkärinlausunnon mukaan vienyt tilannetta eteenpäin.
Henkilövahingosta maksettavan vahingonkorvauksen määrän arvioinnissa hyödynnetään vakiintuneesti henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksia. Selvää kuitenkin on, että suositukset eivät sido tuomioistuimia, joiden on perustettava arvionsa kunkin tapauksen erityispiirteisiin (ks. KKO 2009:82, kohta 14, KKO 2012:100, kohta 5 ja KKO 2016:77, kohta 16).
Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksiin ei sisälly suositusta, joka koskee nimenomaisesti kanteessa tarkoitettua henkilövahinkoa. Lähinnä vastaava suositus koskee olkavarren murtumaa (kohta 7.4.3), jonka korvausasteikko on 4.000–6.000 euroa ja jonka osalta suosituksissa (5. p. 2020 s. 12) todetaan, että vamma vaatii yleensä leikkaushoitoa ja aiheuttaa tilapäistä haittaa yhdestä kuuteen kuukauden ajan. Soveltamisohjeissa (s. 76) todetaan, että vaikeaan olkaluun murtumaan liittyy liitännäisvammoja (värttinähermon vaurio), ja paraneminen tapahtuu kuudesta kuukaudesta kahteen vuoden aikana.
Hovioikeus toteaa, että tässä tapauksessa A:lle liukastumisesta aiheutunut henkilövahinko näyttää vammojen monipuolisuuden ja vaikeusasteen sekä kivun ja säryn ajallisen keston perusteella olevan vakavampi kuin ne vammat, joita henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan lähinnä sovellettavissa olevassa kohdassa on tarkoitettu. Hovioikeus katsoo, että A:lle kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta maksettavaksi määrättävä korvaus on näistä syistä vahvistettava korvausasteikon tavanomaista vaihteluväliä suuremmaksi. Kohtuullisena korvauksena on tässä tapauksessa pidettävä 8.000 euroa.
Oikeudenkäyntikulut
Oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudesta
Asian näin päättyessä A on vapautettava velvollisuudesta korvata osuuskunnan oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudesta ja vastaavasti osuuskunta on velvoitettava korvaamaan A:n tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudesta.
Osuuskunta on käräjäoikeudessa myöntänyt A:n oikeudenkäyntikululaskun määrältään muutoin oikeaksi, mutta paljoksunut pääkäsittelyä edeltäneeseen valmisteluun käytettyä aikaa 25 tuntia ylittävältä osalta. Osuuskunta on toistanut kantansa hovioikeuden pääkäsittelyssä.
Asiakirjoista ilmenee, että A:n käräjäoikeudessa esittämän laskun mukaan valmisteluun käytetty aika on ollut 32 tuntia 15 minuuttia, kun taas osuuskunnan käräjäoikeudessa esittämän laskun mukaan sen asiamies on käyttänyt valmistautumiseen noin 18 ja puoli tuntia. Hovioikeus toteaa, että kantajalle oikeudenkäynnin aloittavana osapuolena korvattavaksi tulevat oikeudenkäyntikulut ovat tavanomaisesti jonkin verran suuremmat kuin vastaajan oikeudenkäyntikulut. Korvattavien oikeudenkäyntikulujen määrää tässä asiassa harkittaessa on kuitenkin annettava merkitystä sille, että todistustaakka asiassa on ollut myös osuuskunnalla. Myös A:n asiamiehen vaihtuminen ennen oikeudenkäyntiä on lisännyt hänen oikeudenkäyntikulujaan jonkin verran.
Hovioikeus katsoo, että A:n pääkäsittelyä edeltäneiden, kirjallisen valmistelun toimenpiteiden kohtuullisena määränä on pidettävä osuuskunnan myöntämää 25 tunnin ajankäyttöä. A:lla on lisäksi oikeus korvaukseen käräjäoikeuden 3.6.2020 toimittamasta valmisteluistunnosta (1 tunti) sekä jatketusta valmisteluistunnosta ja pääkäsittelystä 9.9.2020, jotka on pöytäkirjan mukaan toimitettu kello 9.00 – 14.30, minä aikana on pidetty tunnin lounastauko sekä tunnin jälkitöistä. Edelleen A:lla on oikeus korvaukseen K:lle käräjäoikeudessa maksetusta todistajanpalkkiosta, määrältään 300 euroa, avustajan matkakuluista ja käräjäoikeusvaiheen oikeudenkäyntimaksusta. Vielä K:lla on oikeus korvaukseen arvonlisäverosta, jota ei kuitenkaan kanneta oikeudenkäyntimaksusta eikä todistajanpalkkion osalta.
Mainituilla perusteilla osuuskunnan on korvattava A:lle oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudesta arvonlisäveroineen 8.653,99 euroa, mikä määrä koostuu kirjallisen valmistelun asianajopalkkiosta (25 tuntia á 200 euroa = 5.000 euroa), valmisteluistunnosta (1 tunti = 200 euroa), jatketun valmisteluistunnon ja pääkäsittelyn asianajopalkkiosta (4,5 tuntia á 200 euroa = 900 euroa), jälkitöistä (1 tunti = 200 euroa), todistajanpalkkiosta (300 euroa), matkakuluista (25,80 euroa), oikeudenkäyntimaksusta (510 euroa) ja arvonlisäverosta (1.518,19 euroa).
Oikeudenkäyntikulut hovioikeudesta
Asian näin päättyessä osuuskunnan oikeudenkäyntikulukorvausvaatimus hovioikeudesta on hylättävä ja se on velvoitettava korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudesta myöntämällään määrällä.
Tuomiolauselma
Käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja A vapautetaan velvollisuudesta korvata Peräseinäjoen Kulttuuritalo osuuskunnan (osuuskunta) oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudesta laillisine viivästyskorkoineen.
Osuuskunta velvoitetaan suorittamaan A:lle:
- vahingonkorvauksena kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta 8.000 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 30.11.2018 lukien;
- korvauksena sairaanhoitoja matkakustannuksista 865,40 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 1.10.2020 lukien; ja
- korvauksena oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudesta 8.653,99 euroa, mille määrälle on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa siitä lukien, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamispäivästä.
Oikeudenkäyntiä hovioikeudessa koskevat lausunnot
Osuuskunnan oikeudenkäyntikuluvaatimus hovioikeudesta hylätään.
Osuuskunta velvoitetaan suorittamaan A:lle korvauksena oikeudenkäyntikuluista hovioikeudesta 7.107,30 euroa, mille määrälle on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa siitä lukien, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamispäivästä.
Hovioikeuden päätöksellään 19.11.2020 nro 472 antama määräys käräjäoikeuden tuomion täytäntöönpanon väliaikaisesta keskeyttämisestä raukeaa.
- Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 19.7.2021.
Kirjoita Edilexiin
- Mikäli Sinulla on ajankohtainen juridinen aihe josta haluaisit kirjoittaa vaikkapa lyhyen kolumnin Vierashuoneeseen, ota yhteyttä Edilex-toimitukseen.
Lue lisää...
