Maaliskuun 2019 luetuimmat jutut
9.4.2019• Uutiset
Lue maaliskuun 2019 luetuimmat Edilex-uutiset.
- Vuosilomalain muutos 1. huhtikuuta
- Eduskunta hyväksyi työaikalain
- Huhtikuussa 2019 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksia
- Hovioikeus arvioi tuomarin esteellisyyttä – tiukkakaan prosessinjohto ei sinänsä aiheuta esteellisyyttä
- Riitely työkaverin kanssa - irtisanomiselle ei ollut asiallista ja painavaa perustetta
- KKO piti koulutuskustannusten korvaamista koskevaa työsopimusehtoa kohtuuttomana
- Hovioikeuden tuomio Vantaan entistä kaupunginjohtajaa koskevassa asiassa
- Asuntoon houkuteltu nainen joutui silmittömän väkivallan kohteeksi - hyppäsi yli 8 metrin korkeudella olevalta parvekkeelta välttääkseen joutumasta enemmän väkivallan kohteeksi - hovioikeus mittasi rangaistusta
- Apulaisoikeuskansleri: Tietopyynnön käsittely ei ollut lainmukaista
- Veroilmoitus uudistui - postitus alkoi
- Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus velvoitti myyjän suorittamaan ostajille 70.000 euroa hinnanalennuksena kauppahinnaltaan 288.500 euron kiinteistön salaisesta laatuvirheestä
- Poika toi isänsä metsästysaseen poliisiasemalle säilytettäväksi mahdollista ampuma-aseluvan peruutusta varten - oikeusasiamies kiinnitti ylikonstaapelin vakavaa huomiota hallintolain ja ampuma-aselain noudattamiseen
- Biologinen isyys varmistui vasta testamentintekijän kuoleman jälkeen - testamentti julistettiin biologisen tyttären vaatimuksesta pätemättömäksi erehtymisen vuoksi
- Seppo Koskinen: Määräaikaisen virka- ja työsuhteen irtisanomisesta – perusteettomia eroja lainsäädännössä
- Hovioikeus tulkitsi testamenttia ja puolison perintöoikeutta
- Kaupunki loukkasi rehtorin sananvapautta
- Viranhakuilmoitusten julkaisemisessa meneteltiin virheellisesti
- Hovioikeus arvioi tuomioistuimen tutkimisvelvollisuutta ja luotonantajan tiedonantovelvollisuuksia pikavippiasiassa – luotonantaja ei saanut periä vaatimiaan nostoprovisiota, luottokorkoa eikä viivästyskorkoa
- KHO: Toimittajilla oli oikeus salata nk. Panama-aineisto
- Helmikuun 2019 luetuimmat jutut
Ks. myös Luetuimmat uutiset tällä hetkellä
EDILEX-UUTISET
Julkisoikeus | Rikos- ja prosessioikeus | Siviilioikeus | Työ- ja sosiaalioikeus | Verotus | Ympäristö | Yritystoiminta
KIRJALLISUUTTA JA EDILEX-KOULUTUSTA
Kirjat | Digikirjat | Koulutukset (myös webinaareina)
Edilexin seuraava käyttökoulutus järjestetään keskiviikkona 22.5.2019 klo 8.30 – 11.00Paikka: Rantatie Business Park, Verkkosaarenkatu 5. Aamupala tarjoillaan samassa tilassa klo 8.30 alkaen. Koulutus alkaa klo 9.00.
Voit osallistua koulutukseen myös webinaarina. Lähetämme ohjeet webinaariin osallistumista varten sinulle ennen tilaisuutta.
Ilmoittaudu viimeistään 20.5 . Voit ilmoittautua myös asiakaspalveluumme asiakaspalvelu.edilex@edita.fi tai puhelimitse 020 450 2040. Lue lisää >

KIRJOITA EDILEXIIN
Mikäli Sinulla on ajankohtainen juridinen aihe josta haluaisit kirjoittaa vaikkapa lyhyen kolumnin
Vierashuoneeseen
,
ota yhteyttä
Edilex-toimitukseen
.
Lue lisää
...