Hankintasopimuksen muuttaminen – KKV valvoo
30.10.2019•Blogi
Tiivistetysti kyse oli tilanteesta, jossa kokonaishintaa suhteessa allekirjoitettuun sopimukseen oli laskettu noin 3,2 %. Muutoksen arvo oli siten alle 10 % palvelukokonaisuuden alkuperäisestä 69 100 549,00 euron arvosta, mutta muutosten euromääräinen arvo ylitti kuitenkin kyseisille (liitteen E mukaisille) palveluille asetetun kansallisen kynnysarvon. KKV katsoi, että hankintayksikkö oli toiminut hankintasopimusta muuttaessaan hankintalain vastaisesti ja antoi hankintayksikölle huomautuksen.
Hankintasopimuksen muuttamista koskevan säännöksen (hankintalaki 136 §) 1 momentin systematiikka on lain esitöiden mukaan seuraava: Jos sopimusmuutos ei täytä yhdenkään 1 momentin luettelossa tarkoitetun kielletyn muutoksen tunnusmerkkejä, sopimusta ei tarvitse kilpailuttaa uudelleen. Ainoastaan sellaiset tilanteet, joissa jokin olennaisen muutoksen neljästä tunnusmerkistöstä täyttyy, ovat olennaisia ja kiellettyjä muutoksia.
Kyseiset neljä tilannetta ovat:
- muutoksella otetaan käyttöön ehtoja, jotka, jos ne olisivat alun perin kuuluneet hankintamenettelyyn, olisivat mahdollistaneet muiden kuin alun perin valittujen ehdokkaiden osallistumisen menettelyyn tai muun kuin alun perin hyväksytyn tarjouksen hyväksymisen tai jotka olisivat tuoneet hankintamenettelyyn lisää osallistujia;
- sopimuksesta tai puitejärjestelystä tulee muutoksen jälkeen taloudellisesti edullisempi sopimuskumppanille sellaisella tavalla, jota alkuperäisessä hankintasopimuksessa tai puitejärjestelyssä ei ollut määritetty;
- muutos laajentaa sopimuksen tai puitejärjestelyn soveltamisalaa huomattavasti;
- sopimuskumppani, jonka kanssa hankintayksikkö on alun perin tehnyt sopimuksen, korvataan uudella sopimuskumppanilla.
Hankintalain logiikan mukaan, mikäli sopimusmuutos ei täytä yhtäkään 136 §:n 1 momentin edellytyksistä, sopimusmuutos on sallittu arvosta riippumatta. Toisaalta, vaikka 136 §:n 1 momentin edellytyksistä jokin täyttyisi, sopimusmuutos voi silti olla sallittu hankintalain 136 § 2 momentin edellytysten täyttyessä. Kyseisen säännöksen alakohdan 5 mukaan hankintasopimukseen voidaan tehdä muutos ilman uuttaa hankintamenettelyä, jos ”kyse on sellaisesta vähäarvoisesta sopimusmuutoksesta, joka alittaa liitteessä E tarkoitettuja palveluja koskevissa hankinnoissa sekä käyttöoikeussopimuksissa kansalliset kynnysarvot tai muissa hankinnoissa EU-kynnysarvot eikä vaikuta sopimuksen yleiseen luonteeseen”. Hankintalain 136 §:n 4 momentin mukaan edellä mainittu alakohdassa 5 tarkoitetun muutoksen arvo tulee olla pienempi kuin 10 % alkuperäisen palvelusopimuksen arvosta.
Valvontapäätöksessä on johtopäätöksenä todettu, että ”KKV:n arvion mukaan asiassa ei voida poissulkea sitä mahdollisuutta, että hankinnan kohteen supistaminen olisi voinut houkutella tarjouskilpailuun mukaan myös sellaisia tarjoajia, jotka ovat nyt jättäytyneet tarjouskilpailusta pois. Näin ollen tehdyt muutokset ovat olleet hankintalainsäädännön tarkoittamalla tavalla olennaisia”.
KKV:n valvontapäätös ja sen perustelut herättävät pohdintaa.
Ensinnäkin, onko edellä todettu KKV:n arviointi perusteltua tilanteessa, jossa alkuperäisen hankintasopimuksen arvo alenee 3,2 %? KKV on päätöksessään viitannut siihen, että ”EUT on ratkaisukäytännössään tuonut ilmi, että myös sopimuksen supistaminen voisi olla olennainen sopimusmuutos, sillä se on omiaan tekemään sopimuksen mielenkiintoiseksi myös pienemmille taloudellisille toimijoille”. Onko KKV:n valvontapäätöksen kohteena ollut muutos hankinnan kohteen supistumisena aidosti perusteltua arvioida KKV:n tavoin sellaiseksi, että supistuminen olisi voinut houkutella tarjouskilpailuun myös sellaisia tarjoajia, jotka ovat nyt jättäytyneet tarjouskilpailusta pois? Arvioitavana olleen alkuperäisen hankintasopimuksen arvo on ollut noin 69 miljoonaa euroa.
Toiseksi, kysymys on hankinnan arvon supistumisesta prosentuaalisesti 3,2 % määrällä. Jos kyse olisi ollut hankintalain 136 §:n 2 momentin alakohdan 5 tarkoittamasta ”vähäarvoisesta sopimusmuutoksesta” ja muutos ei olisi ylittänyt kynnysarvoa, muutos olisi prosentuaalisesti ollut sallittu 10 % arvonmuutokseen saakka. Tilanteessa, jossa kysymys on hankinnan kohteen euromääräisestä supistumisesta, ei siis hankinnan kohteen laajentamisesta, tuntuu KKV:n arviointi hankinnan kohteen olennaisesta muuttumisesta ”uusia tarjoajia kiinnostavalla tavalla” tältäkin kannalta vaikeasti hyväksyttävältä.
KKV:n annettua sairaanhoitopiirille huomautuksen valvontapäätökseen ei voi hakea muutosta. Joka tapauksessa KKV:n päätös osoittaa, että kaikkiin sopimusmuutoksiin, niin hankinnan kohteen laajentamiseen kuin supistamiseenkin, on syytä kiinnittää aivan erityistä huomiota.